Tiivistelmä
- Nina Kataila (1974) opiskeli Kuvataideakatemiassa Helsingissä ja täydensi kuvataideopintonsa Madridin Complutense-yliopistossa, jossa hän on asunut vuosia.
- «Salaiset puutarhat» oli esillä Galleria G:ssä Helsingissä: hän oli valmistellut sitä puolitoista vuotta.
- Hän työskentelee aina vain yhdellä kasvin osalla ja pitää siitä, että katsoja tekee omat johtopäätöksensä: «Vaihdan oksaa, mutta pysyn puussani.»
- Hän käyttää lähes yksinomaan monotypiaa, joskus yhdistettynä piirustukseen, paperinleikkaukseen ja ompeluun: «Oikeastaan monotypia on valinnut minut.»
Elämäkerta
Nina Kataila (1974) on Helsingissä ja Madridissa kouluttautunut taiteilija; näissä kaupungeissa hän on kehittänyt taiteellista uraansa yli kymmenen vuotta. Tänä aikana hän on esiintynyt säännöllisesti molemmissa maissa sekä Venäjällä ja Portugalissa. Hän opiskeli arvostetussa Kuvataideakatemiassa Helsingissä ja täydensi kuvataideopintonsa Madridin Complutense-yliopistossa.
Meidät kutsuttiin äskettäin Galleria G:hen Helsinkiin tutustumaan hänen uuteen näyttelyynsä «Salaiset puutarhat». Siellä kiinnostuimme hänen läpikuultavasta tekniikastaan, hienovaraisesta ja sopusointuisesta yksivärisyydestään ja hänen suurikokoisista kukka-aiheistaan. Tänään teemme hänen kanssaan perusteellisen haastattelun Madridissa, jossa hän on asunut jo useita vuosia.
Café Ruiz, Madrid 16. tammikuuta 2014
1. Nina, viimeisimmän Helsingin-näyttelysi nimi on «Salaiset puutarhat». Miksi päätit nimetä sen näin?
Ne ovat tarinoita salaisesta puutarhasta, minun salaisesta puutarhastani… paikasta, jossa teokset syntyvät ja kasvavat. Ne ovat sekoitus näkyvää ja näkymätöntä. Tunteita, aisteja, arkisia asioita joita minulle tapahtuu ja jotka muodostavat teoksen kasvin tai kukan todellisen muodon kanssa.
2. Galleria G:n näyttelyssä voi havaita tyylillisen yhtenäisyyden kaikissa teoksissa. Miten valmistelit tämän näyttelyn?
Olen valmistellut tätä hanketta puolitoista vuotta, mutta tyyli on sama kuin aina. Työskentelen saman aiheen parissa, vaikka etsinkin uusia teitä. Vaihdan oksaa, mutta pysyn puussani.
3. Luonto on hyvin yleinen esteettinen innoituksen aihe maasi taiteilijoilla. Mutta miten työstät noita luonnon aineksia?
Työskentelen aina vain yhdellä kasvin osalla. Haluan ilmaista teoksella jotain, mutta pidän siitä, että katsoja tekee omat johtopäätöksensä.
4. Monotypia on grafiikan tekniikka, joka tuottaa laadukkaasti vain yhden teoksen. Miksi valitsit tämän tekniikan viimeiseen näyttelyysi?
En työskentele muilla tekniikoilla, vaikka joskus sekoitan siihen piirustusta, paperinleikkausta ja ompelua. Oikeastaan monotypia on valinnut minut. Se on minulle hyvin luonnollinen tapa.
5. Voitko selittää hieman tekniikkasi kehittymistä ja sitä, miten päädyit siihen?
Olen syntynyt kynät kädessä. Ja olen aina käynyt maalaustunneilla. Jo 18 kuukauden ikäisenä piirsin, ja äitini sanoi että minulla oli hyvin hyvä tekniikka. Aloin tehdä grafiikkaa kuvataiteiden tiedekunnassa.
Maalasin paljon akvarellia suurikokoisena, ja ehkä siksi «valitsin» monotypian. Senja Vellonen oli akvarellinopettajani (ja ystäväni) tiedekunnassa. Se näkyy työssäni. Pidän itseäni «grafiikan maalarina». En tee perinteistä grafiikkaa vaan vedostan. Maalaukset eivät tule samanlaisiksi kuin vedostettuina; siinä on juju.
Vedostan useita kertoja (jopa 30 tai enemmän) samalle paperille, kuten teoksessa «Ja sitten saapui valo». Jokaisen kerroksen on annettava kuivua. Se on pitkä ja herkkä prosessi.
6. Monet suomalaistaiteilijat asuvat Espanjassa, kuten Totte Mannes tai Riiko Sakkinen. Onko sinun syysi ilmastollinen, kulttuurinen vai henkilökohtainen valinta?
Vähän kaikkea. Tulin opintojeni takia ja olin Madridissa vuosina 2001–2003. Ensimmäisen vuoden Erasmus-vaihdossa Complutensessa ja toisen vuoden vierailijana; he kutsuivat minut, ja niin jäin.
7. Subjektiivisesti ja henkilökohtaisesti katsoen Helsinki vaikuttaa nykyään dynaamisemmalta kuin 10 vuotta sitten, ja kiinnostus ulkona käymiseen sekä ruokaan ja vapaa-aikaan kasvaa. Mitä mieltä olet tästä?
Minäkin olen huomannut sen. Helsinki on muuttunut paljon siinä suhteessa. Viiden viime vuoden aikana muutos on ollut nopeampi. Kun olen Helsingissä, yritän käyttää sen hyväksi, vaikka minulla olisi kiire. 
Nyt on paljon hyvin kauniita ravintoloita ja kahviloita. Baareja on enemmän ja kulttuuri on siinä mielessä muuttunut. Kiinnostavia kulttuuritapahtumia on paljon enemmän.
8. Onko sinulla Madridissa elämäntyyli, joka muistuttaa enemmän tavallista madridilaista vai erityistä suomalaista?
Uskon olevani jo tavallinen madridilainen. Vaikkei haluaisi, jos asuu jossain, päätyy tekemään sitä mitä elää, vaikka ammattini vuoksi minulla onkin hyvin omanlaisensa tapa elää.
Oikeastaan ei muutu kovin paljon, asuipa yhdessä tai toisessa kaupungissa. Huomaan sen kun menen Suomeen: ihmiset menevät ihan sanattomiksi, kun en lopeta puhumista – ja olin aina ollut niin ujo!
9. Asut Las Rozasissa, hyvin rauhallisessa paikassa… Pystyisitkö asumaan Madridin keskustassa, kaikilla niillä kaduilla jotka pursuavat La Movidan henkeä?
Asuin ennen Chamartínissa (Pío XII) kuusi vuotta. Rakastan Las Rozasissa luontoa ja rauhallisuutta. Ja pidän raikkaammasta ilmasta. Lisäksi olen 30 minuutissa keskustassa autolla.
Rakastan Madridin keskustan arkkitehtuuria. Se on hyvin kaunista mihin vuodenaikaan tahansa, päivällä tai yöllä, mutta tarvitsen enemmän puita, enemmän kukkia ja enemmän kasveja – on valittava!
Lisäksi minulla on pieni koira (sileäkarvainen mäyräkoira), se on 6,5-vuotias ja meillä on hyvä olla Las Rozasissa. Pentuajoista asti se on varastanut siveltimeni, ja se näkee ensimmäisenä lopputuloksen.
10. Missä on seuraava näyttelysi Madridissa? Voitko antaa vihjeen?
Antaisin mielelläni, mutta toistaiseksi minulla ei ole mitään suunnitteilla. Helsingin näyttely oli hyvin suuri. Helsingissä minulla on uusi graafikoiden ja kuvanveistäjien yhteisnäyttely Kaapelitehtaalla. Se on näyttelykeskus, ja näyttely on helmikuun lopussa (27.2.–2.3.).
Suuret kiitokset tämän haastattelun antamisesta FENNIALLE.
LINKKEJÄ
Nina Katailan näyttely Galleria G:ssä
Alkuperäinen artikkeli: Fennia-lehden blogi