Pauliina Ståhlberg, Suomen Madridin-instituutin johtaja

PAULIINA STÅHLBERGIN HAASTATTELU

Pauliina Ståhlberg on hoitanut Suomen Madridin-instituutin johtajan tehtävää tammikuusta 2021 lähtien; instituutin toimipaikka on Madridissa.

Hän seuraa tehtävässä Sarri Vuorisalo-Tiitistä instituution vaikeimmassa terveydellisessä, poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa sen perustamisen jälkeen vuonna 1996.

Keskustelimme hänen kanssaan uudessa toimipaikassa San Agustínin kadulla, tuskin 150 metrin päässä linnuntietä parlamentin leijonista.

Kun ulkona on 38 astetta, osaa arvostaa hillittyä ilmastointia, hyvin kylmää olutta, viileää vettä ja Pauliinan lämmintä ja vilpitöntä vastaanottoa.

1.- Instituutti avasi viime kesäkuussa uuden toimipaikan. Mistä muutos johtui ja miten se parantaa instituution toimintaa?

Vuokrasopimuksemme San Antónin kauppahallissa päättyi, ja syynä olivat myös COVID-syyt. Lisäksi meille kerrottiin, että siihen tilaan haluttiin tehdä ravintola.

Nyt meillä on uusi tila Barrio de las Letrasissa, Madridin keskustan alueella, josta pidän kovasti.

Olen työskennellyt aiemmin gallerioissa ja ajattelen, että täällä on erittäin hyvät kulkuyhteydet ja monia etuja: olemme lähellä museoita, ja katutasossa on hyvin valoisa galleria, joka kutsuu yleisöä sisään tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin.

2.- Kuka ostaa taidetta Suomessa? Onko eroja Espanjaan?

Suomessa ei ole yhtä paljon yksityisiä keräilijöitä kuin Espanjassa, mikä johtuu väkiluvun erosta. Mutta meillä on säännös, jonka mukaan uusilla rakennusalueilla on varattava tietty osuus tilasta taiteelle.

Siksi uusilla alueilla kuten Kalasatamassa (Helsinki) on valtavia veistoksia, koska kaduilla on velvollisuus olla taidetta.

3.- Te tulette audiovisuaalisen alan parista. Mille taiteenaloille haluatte antaa enemmän painoa instituutissa kolmivuotisen kautenne aikana?

Pidän kovasti nykysirkuksesta. Viime vuonna meillä oli Motör Circusin heavy-sirkusesitys, ja tänä vuonna Hanna Moisalalla on pian esiintyminen Terrassassa (Barcelona). Jatkamme muotoilun, valokuvan, kuvataiteen ja arkkitehtuurin parissa.

4.- Miksi johtajakautenne instituutin johdossa kestää kolme vuotta (2021–2023), kun esimerkiksi poliittiset toimikaudet ovat pidempiä? Eikö se jää hieman lyhyeksi keskipitkän aikavälin hankkeille?

Kyllä, olet oikeassa, mutta sopimukseni on kolmivuotinen ja jatkettavissa enintään viiteen vuoteen. Syy on byrokraattinen: jos asut yli viisi vuotta Suomen ulkopuolella, sinut poistetaan Kelan piiristä.

5.- Pauliina, olette ollut tuottajana pohjoismaisessa noir-sarjassa Karppi
(kansainvälisillä markkinoilla Deadwind), jota Netflix ja HBO ovat esittäneet. Miten sinne päädytään? Ja ennen kaikkea: miksi tuo muutos, kun tulitte Espanjaan johtamaan kulttuuri-instituuttia?

Voin sanoa, että Deadwind levitettiin Netflixin kautta 160 maahan, mutta minulla ei ole tietoa siitä, esitettiinkö sitä HBO:lla. Olin toisen ja kolmannen kauden tuottaja, ja kolmas oli viimeinen.

Opiskelin elokuvaa ja journalismia Glasgow’n yliopistossa (Skotlanti) ja muita aloja Helsingin yliopistossa, Aalto-yliopistossa ja University of Arts Londonissa (UAL), jossa tein toisen maisterintutkintoni vuonna 2017.

Ja olen työskennellyt paljon audiovisuaalisten aiheiden parissa televisiossa: pääasiassa YLE:n, ARTE:n, BBC:n, Discovery Channelin ja CNN:n kanssa.

Se on ammattini, mutta salainen rakkauteni ovat taiteet ja kulttuurin vienti. Olen kiinnostunut ”Suomi-brändin” taloudellisesta kehityksestä ja kulttuurien välisestä vuoropuhelusta, mikä on oikeastaan samaa kuin alkuperäinen ammattini, koska kyse on ihmisten kanssa puhumisesta sekä rahoituksen järjestämisestä ja etsimisestä.

Instituutin hankevarat tulevat Suomen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, ja haemme rahoitusta myös suomalaisilta säätiöiltä ja Euroopan unionilta.

6.- Pandemian kriittinen vaihe vuosina 2020 ja 2021 vaikutti kielteisesti kulttuuritoimintaan Espanjassa ja Suomessa. Voitteko kertoa, miten koitte tuon kriisin kulttuurissa? Mitä edellisen johtajan aloitteesta syntyneitä hankkeita, jotka jäivät toteutumatta, olette toteuttamassa?

Kriisi oli hyvin samanlainen Suomessa ja Espanjassa, ja se oli todella kova, erityisesti esittävälle taiteelle sekä freelance-muusikoille ja -näyttelijöille.

Vuonna 2020, kriisin aikana, olin Karpin kolmannella kaudella, ja kuvasimme pandemian aikana suurin varotoimin. Se oli yleisesti ottaen hyvin rankkaa, koska elokuvat, teatterit ja muusikot menettivät tilaisuuksia ja rahaa. Osa heistä joutui etsimään muunlaisia töitä. Toivon, että olemme jo lähempänä normaalia.

Tällä hetkellä Sarri Vuorisalon – edellisen johtajan – hankkeita ei enää ole. Vuonna 2021 toteutimme ne näyttelyt, joita ei voitu järjestää vuonna 2020. Ja olemme myös avanneet uuden toimipaikan, jotta voimme tehdä uusia hankkeita erilaisessa tilassa.

7.- Suurlähetystöillä on oma kulttuuriosastonsa. Miten instituutti koordinoi toimintaansa Suomen Espanjan-suurlähetystön kanssa?

Teemme erittäin hyvää yhteistyötä suurlähetystöjen kanssa jokaisessa maassa, jossa toimimme. Teemme yhteistyötä muun muassa Meksikon, Uruguayn ja Portugalin suurlähetystöjen kanssa, ja Suomessa myös Espanjan ja muiden toiminta-alueemme maiden suurlähetystöjen kanssa.

Team Finlandin muodostavat kussakin maassa Suomen suurlähetystö, Suomalais-espanjalainen kauppakamari, Business Finland, Visit Finland ja instituutti, ja teemme yhdessä työtä kaikissa maissa.

Syyskuussa toteutamme Suomen Espanjan-suurlähetystön kanssa sarjakuvahankkeen, joka käsittelee ihmisoikeuksia, erityisesti fyysisesti tai älyllisesti erilaisten ihmisten oikeuksia, tekijöinä espanjalaisia, suomalaisia ja latinalaisamerikkalaisia.

Näyttely järjestetään instituutissa, ja lisäksi on keskusteluja ja seminaareja. Yksi pääyhteistyökumppaneista on ONCE.

8.- Vuosina 2015–2018 johditte Suomen Lontoon-instituuttia ja toimitte Euroopan unionin kulttuurikeskusten verkoston EUNICin puheenjohtajana Britannian pääkaupungissa. Mitä eroja on Espanjan ja Britannian instituuteilla, ja mitä tehtäviä hoiditte EUNICissa?

Lontoon instituutissa käsittelimme paljon enemmän rahaa ja henkilöstöä, mutta painopisteet ovat samankaltaisissa asioissa. Siellä hoidimme Britanniaa ja Irlantia, mutta emme Kansainyhteisön maita tai Yhdysvaltoja.

New Yorkissa meillä on toinen instituutti, mutta se keskittyy vain nykytaiteeseen.

EUNIC on eri maiden ulkomailla toimivien kansallisten kulttuuri-instituuttien verkosto, johon Suomen Madridin-instituuttikin kuuluu.

Vuonna 2023 toimin EUNICin puheenjohtajana, tällä kertaa Espanjassa. Kaikilla eri maiden Madridissa toimivilla kulttuuri-instituuteilla ei ole voimavaroja tai halua ottaa puheenjohtajuutta, joten mahdollisuuksien mukaan ensi vuonna on Suomen vuoro.

9.- Kulttuuri ja taide ovat olleet näkyviä Suomen Madridin-instituutin toiminnassa sen perustamisesta lähtien, mutta tiede ja talous eivät. Aiotteko edistää näitä kahta alaa kaudellanne?

Ajattelen, että tiede ja talous eivät päällisin puolin näy yleisölle yhtä paljon toiminnassamme, mutta esimerkiksi Martti Pärssinen on yksi arkeologian alan – joka on osa tieteitä – suurimmista asiantuntijoista, ja hänellä on ollut ja on tilansa instituutissa.

Vuonna 2021 järjestimme Madridin Complutense-yliopiston kanssa seminaarin suomalaisesta kirjallisuudesta, joka on niin ikään tiede. Ja edistämme apurinã-kielisiä julkaisuja brasilialaisten yliopistojen kanssa kielitieteen alalla.

Mitä talouteen tulee, kirjan tai elokuvan myyminen on taloutta; kaikki on taloutta, koska se muuttuu rahalliseksi hyödyksi.

Nuo puiset lamput, jotka näet gallerian katossa, ovat suomalaisen Secto Designin. Teemme heidän kanssaan esittelyn ja keskusteluja kestävästä muotoilusta.

10.- Miten tärkeitä instituutin toiminnot ovat Argentiinassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Portugalissa? Onko hyvä, että toimipaikka on Madridissa?

Totta kai Madridissa on helppo olla, koska se on kartalla hyvin keskeinen paikka, ikään kuin solmukohta, ja myös kaikki Latinalaisen Amerikan suurlähetystöt ovat Madridissa.

Argentiinassa järjestimme helmikuussa elokuvafestivaalin Desde Finlandia con Amor, jossa oli kolme aiemmin esittämätöntä suomalaiselokuvaa, yksi niistä Aalto.

Argentiinassa teemme yhteistyötä myös liikkuvan kuvan biennaalin (BIM) kanssa, joka on hyvin arvostettu taidefestivaali.

Nuorena asuin Lissabonissa ja Cascaisissa, ja pidän maasta kovasti. Vuonna 2022 olemme mukana Lissabonin Imago-festivaalilla. Ja aloitamme Porton valokuvabiennaalissa; tänään (14. heinäkuuta) olemme valinneet taiteilijan, joka edustaa meitä vuonna 2023 (vaikken voi vielä kertoa sitä sinulle).

11.- Suomella on 1 340 kilometriä rajaa Venäjän kanssa ja menneisyys, jossa on hyökkäyksiä sekä hyvin merkittäviä alueellisia ja inhimillisiä menetyksiä. Miten sukulaisenne, ystävänne ja kollegansa Suomessa kokevat Euroopan geopoliittiset muutokset, kun maa on liittymässä Natoon? Madridin Nato-huippukokouksessa erään ruokalajin nimi vaihdettiin (‘venäläinen salaatti’ muuttui ‘perinteiseksi salaatiksi’) uusien herkkyyksien mukaiseksi. Oletteko havainnut vastaavaa liikehdintää?

Salaatin nimen vaihtamisen mielessä en. Sota tuntuu Suomessa paljon lähempänä kuin täällä.

Olen kotoisin Karjalasta. Isäni ja äitini olivat toisen maailmansodan aikana evakkolapsia. Kun sota päättyi, isäni perhe ei voinut palata tilalleen, koska se jäi Venäjän puolelle, ja heidän oli paettava Suomeen.

Monet sen seudun isoisäni ikäiset miehet kuolivat, eikä isäni koskaan ehtinyt tavata omaansa. Hän kävi katsomassa niitä paikkoja, joissa hänen sukulaisensa olivat kuolleet.

Poikani on juuri suorittanut varusmiespalveluksen Suomessa ja olisi yksi ensimmäisistä, jotka lähtisivät sotaan.

12.- Tämän konfliktin on täytynyt jollain tavalla vaikuttaa Suomen ja Venäjän kulttuurisuhteisiin. Voitteko kertoa, onko näin ollut, ja erityisesti Suomen Pietarin instituutin osalta?

Totta kai se on vaikuttanut kaikkiin maiden välisiin suhteisiin, myös Espanjaan, mutta on venäläisiä taiteilijoita ja aktivisteja, jotka tulevat Suomeen, koska olemme hyvin lähellä, ja toivotamme heidät tervetulleiksi.

Instituutteja on 17 (niistä 16 ulkomailla). Suomessa sijaitseva on Hanasaari, ruotsalais-suomalaisen yhteistyön keskus, ja jokaista instituuttia hallinnoi säätiö.

Pietarin instituutti on toistaiseksi keskeyttänyt toimintansa.

13.- Jos pitäisi valita yksi ainoa hanke Madridin-kaudeltanne, minkä valitsisitte?

Valitsisin yhden jo tehdyn ja yhden tulevan: viime marraskuun Katriina Haikalan hankkeen – hän on feministinen kuvataiteilija.

Haluan tehdä paljon feministisiä asioita. Se oli kokonainen viikko:

Maanantaina Katriina meni naisvankilaan maalaamaan muotokuvia; tiistaina madridilaiseen turvakotiin; keskiviikkona Thysseniin piirtämään naisten muotokuvia, koska museoissa monet maalaukset ovat valtaa ja rahaa omaavien miesten muotokuvia; torstaina Complutense-yliopistoon ja kuvataideakatemiaan piirtämään naisopiskelijoita, jotka poseerasivat taiteilijalle.

Haluan tehdä jotain vastaavaa tänä syksynä, mutta valokuvin kodittomista koirista, jotka ovat saaneet uuden kodin, valokuvaaja Heidi Strengellin kautta. Toteutamme sen eläinsuojelujärjestön kanssa.

14.- Suositelkaa meille suomalainen taiteilija ja kirjailija, jotka ovat vähän tunnettuja ja jotka espanjan- ja portugalinkielisten pitäisi todella tuntea.

Outi Pieski, saamelainen taiteilija; Anja Portin, teoksen Radio Popov kirjoittaja, jonka on kääntänyt Luisa Gutiérrez ja jonka El País valitsi kymmenen parhaan lastenkirjan joukkoon.

Koska pidän elokuvista, suosittelen elokuvaa Tytöt, tytöt, tytöt (2021), Alli Haapasalon draamaa kolmesta teini-ikäisestä; se palkittiin Sundancen festivaalilla vuonna 2022.

Sirkuksen osalta: Hanna Moisala, nuorallakävelijä, joka esiintyy pian Terrassassa (Barcelona).

15.- Kertokaa meille hieman vapaa-ajastanne Helsingissä ja Madridissa, erityisesti tänä hyvin kuumana kesänä. Mitkä ovat lempipaikkanne kummassakin kaupungissa? Ja yrittäkää olla omaperäinen, sillä varmasti moni lukijamme ilahtuu suosituksestanne.

Pidän valtavasti Debodin temppelin puistosta, käyn siellä ryhmäliikunnassa kahdesti viikossa. Siellä voi tehdä kovia harjoituksia kuten bootcampia ja nähdä samalla upeita auringonlaskuja.

Helsingistä valitsen meren. Meillä on purjevene ja vietämme koko kesän veneillen. Menemme yleensä Turun saaristoon, ja Helsingissä lempipaikkani on Bulevardin päässä, missä on pieni satama, johon veneemme on kiinnitetty.

16.- Haluaisimme lopuksi esittää tulevaisuutta koskevan kysymyksen. Miten kulttuuri kehittyy Euroopassa, kun kustannukset kasvavat poliittisen epävakauden ja talouskriisin takia? Onko olemassa reseptejä pienellä rahalla tehtäviin näyttelyihin?

Reseptejä ei ole, mutta on oltava mielikuvitusta ja toivoa. On löydettävä yhteistyötä yritysten, kaupunkien ja hallitusten kanssa, jotka voivat tukea niin että syntyy muutakin kuin näyttelyitä, esimerkiksi työpajoja, koska taide on osa ihmisten psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Teemme marraskuussa vauvojen sirkustyöpajoja Madridin eteläisillä alueilla ja La Casa Encendidan kanssa.

Kyse on vauvojen sekä isien ja äitien kasvun tukemisesta. Mukana ovat EUNIC, Suomen instituutti ja La Casa Encendida.

Emme tiedä, johtuuko Suomen Madridin-instituutin uuden johtajan läheisyys ja ystävällisyys hänen karjalaisesta taustastaan, joka varmasti antaa hänelle myös ylimääräisen annoksen sisua toteuttaa se suuri määrä hankkeita, joita hänellä on mielessään, mutta hän välittää meille valtavan ja rauhallisen innostuksen, joka on ominaista ihmiselle, joka tietää paljon kulttuurihankkeista ja siitä, miten etsiä ja optimoida voimavarat päämääriensä saavuttamiseksi.

Ja lopetamme Pauliina Ståhlbergin lempilauseeseen:

Kulttuuri tekee hyvää

José Luis Muñoz Mora