Tiivistelmä
- Kirsi Kaulanen (1969) asuu ja työskentelee Porvoossa taidetoiminnan keskuksessa Taidetehtaalla; hän opiskeli Lapissa, Kankaanpäässä, Tallinnassa ja Helsingissä.
- Vuonna 2009 hän voitti yhdessä Ylva Holländerin kanssa Porvoon valtiopäivien triptyykin kilpailun ja seuraavana vuonna ensimmäisen palkinnon Musiikkitalon jättiveistoksesta: Gaiasta.
- Hän oli Galleria Sculptorin – Suomen kuvanveistäjäliiton gallerian – ensimmäinen kuukauden taiteilija; liitossa on noin 400 Suomessa asuvaa jäsentä.
- Hän myy vähän yksityisille: ostajat ovat enimmäkseen laitoksia. Hänen aiheensa ovat usein uhanalaisia kasveja: «Me ihmiset olemme yhtä hauraita kuin elämä itse.»
Elämäkerta
Kirsi Kaulanen (1969) asuu ja työskentelee Porvoossa, alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Tuossa pienessä kaupungissa on lukuisia taidegallerioita ja taiteilijoita, jotka ovat löytäneet innoituksensa punaisten puurakennusten ja mukulakivikatujen keskeltä. Vain Turku on Suomessa vanhempi. Myös runoilija Runeberg löysi täältä muusansa.
Porvoon valtiopäivät (1809) olivat maan historiassa valtavan merkittävä käännekohta. Tuomiokirkko sai ilmeensä takaisin vuoden 2006 vakavan tulipalon jälkeen, ja siitä lähtien siellä on kaikki ennallaan.
Kirsi kävi lukion Oulussa ja opiskeli taidetta Lapin taidekoulussa ja Kankaanpään taidekoulussa; hän täydensi opintojaan Tallinnassa (Virossa) ja suoritti kuvataiteen maisterintutkinnon Helsingissä. Hänen töitään on ollut esillä Barcelonassa, Berliinissä, Virossa, Venäjällä ja kautta Suomen.
Vuonna 2009 hän voitti kilpailun Porvoon valtiopäivien triptyykillä (Lantdagstriptyk) yhdessä Ylva Holländerin kanssa. Ja seuraavana vuonna hän sai ensimmäisen palkinnon Musiikkitalon jättimäisestä veistoksesta: Gaiasta.
Tapasimme Kirsin äskettäin Galleria Sculptorissa, jossa hänet oli valittu kuukauden taiteilijaksi. Ja mitä syvemmälle hänen taiteeseensa menimme, sitä enemmän hämmästyimme hänen terästeostensa valtavaa voimaa ja kauneutta. Niinpä päätimme haastatella häntä hänen työhuoneellaan Porvoossa, taidetoiminnan keskuksessa nimeltä Taidetehdas.
Taidetehdas, Porvoo
1. joulukuuta 2013
1. Hei Kirsi. Tapasimme teoksesi avajaisissa Helsingin Galleria Sculptorissa, jossa olet kuukauden taiteilija. Miksi sinut valittiin tähän tapahtumaan?
Tämä on ensimmäinen kerta, kun valitaan kuukauden taiteilija. Tästä lähtien Suomen Kuvanveistäjäliiton taiteilijat voivat hakea mukaan tähän Galleria Sculptorin tapahtumaan. Olen kuulunut liittoon vuodesta 1996, ja johtajat ovat halunneet että minä olen ensimmäinen, mutta en tiedä syytä.
Meitä on noin 400 kuvanveistäjää Suomesta ja muista maista, kuten Virosta ja Puolasta; ainoa vaatimus on asua Suomessa. Lisäksi olin jo vuosina 2006 ja 2011 esillä Galleria Sculptorissa.
2. Melkein heti tavattuamme kerroit minulle, että sinulla on saamelaisia sukulaisia. Uskotko, että se on voinut vaikuttaa siihen, että päätit omistautua taiteelle?
Kyllä minulla on saamelaisia sukulaisia. Perheeni tulee Äkäslompolosta, ja jo lapsena tein retkiä tuntureille. Oikeastaan tunnen olevani enemmän lappilainen kuin saamelainen sinänsä. Saan paljon innoitusta luonnosta. Uskon, että minulla on siihen hengellinen asenne; ajattelen, että luonto on pyhä.
Veistokseni ovat hyvin suuria, koska tunturitkin ovat. Siellä ylhäällä, aivan huipulla oleminen on kuin mietiskelevä kokemus; voit katsella koko ympäristöäsi 360 asteen kulmassa.
Haluan tehdä suuria veistoksia, mutta niin – kuin tunturilta katsoessa – että lähelle tullessaan katsoja voi nähdä pieniä asioita; aivan kuten hän tekisi katsoessaan itse luontoa.
3. Musiikkitalossa sinulla on suuri terästeos (Gaia, 2011), jota kaikki voivat ihailla. Mitä olet velkaa tuolle teokselle sen esille asettamisen jälkeen?
Kyllä, ehkä se on vähän vaikuttanut myönteisesti, koska sain viiden vuoden apurahan ja tein toisen suuren teoksen Kotkaan (Pylväspyhimykset). Galleria Sculptorissa on tästä työstä kymmenen kertaa pienempi pienoismalli, ja se on jo myyty!
Kyseessä on 4,5 metriä korkea teos maalatusta alumiinista ja teräksestä; se sijaitsee sillan vieressä ja sen alta voi kävellä. Ne ovat Suomessa uhanalaisia kasveja, ja olen «nostanut» ne tuohon korkeuteen suojellakseni niitä.
Turkuun rakennetaan myös uutta koulua, ja minulla on jo ehdotuksia sisä- ja ulkotiloihin. Kyseessä on terästeos, joka heijastaisi valoa.
Ja toivottavasti tulevaisuudessa voisi olla vielä myönteisempää…
4. Eila Hiltusen Sibelius-monumenttia pidetään Suomen ensimmäisenä julkisena abstraktina veistoksena (1967). Miten abstrakti taide on mielestäsi edennyt Suomessa näiden vuosien aikana?
1960- ja 1970-luvuilla kaikki oli paljon säädellympää ja keskusteltiin paljon siitä, pitikö taiteen esittää jotain vai ei. Nyt kaikki on sallivampaa. «Ripustetut» kasvit eivät olisi olleet mahdollisia siihen aikaan…
5. Teräs on kova ja vaikeasti työstettävä materiaali ilman kehittynyttä tekniikkaa. Mitä välineitä käytät teostesi leikkaamiseen ja hiomiseen?
Ostan teräksen valmiiksi hiottuna ja leikattuna laserleikkaukseen erikoistuneelta yritykseltä. Piirrän paperille, leikkaan ja tilaan osat. Teen pienoismallit myös puusta.
Helsingissä (Annantalossa, lasten kulttuurikeskuksessa) on teokseni nimeltä Iso tyttö, joka on 10 metriä pitkä ja 5 metriä leveä ja tehty vanerista ja paperikankaasta.
Yhdistän osat sähköhitsauksella tai niiteillä.
6. Metalliveistokset vaativat suuria työtiloja ja riittävästi taloudellisia ja teknisiä välineitä. Millaiset alkusi olivat?
Kyllä, aloitin vanerista ja paperista. Sitten tein teoksen teräksestä, ja myöhemmin, kun sain enemmän mainetta, minulla oli enemmän taloudellisia mahdollisuuksia tehdä enemmän.
7. Tekijä vaalii aina erityistä kiintymystä lähes kaikkia teoksiaan kohtaan, mutta jos taiteesi ystävä haluaisi saada selvän käsityksen työstäsi, mitä teoksia suosittelisit hänelle?
Gaia Musiikkitalossa (vakuuttuneena), Annantalon teos ja veistos nimeltä Huokaus, joka minulla on varastossa. Se on kiertänyt Turussa, Oulussa ja Joensuussa. (Verkkosivulla on siitä kuva.)
8. Ketkä metallikuvanveistäjät ovat sinulle esikuvia?
Materiaalin käytön suhteen minulla ei ole esikuvataiteilijoita, mutta minua on innoittanut Janna Syvänoja, koska hän käyttää luonnonmateriaaleja ja yhdistelee niitä omalla tavallaan.
Myös Kaarina Kaikkonen tavastaan työskennellä tilan kanssa. Esimerkiksi hänen tilateoksensa takeista kirkossa.
Toinen tekijä on Anish Kapoor Intiasta, yksi maailman kuuluisimmista kuvanveistäjistä. Näin juuri hänen näyttelynsä Berliinissä. Hänen työnsä on hyvin mietiskelevää, ja minusta sillä on paljon tekemistä tyhjyyden kanssa.
Teräksellä ei ole minulle erityistä merkitystä, mutta haluan tehdä teoksia, jotka ovat yhtä aikaa kestäviä, lujia ja herkkiä, ja pidän siitä, miten ne heijastavat valoa.
9. Kanadalainen kuvanveistäjä Georges Audet sanoi, että Kanadassa ihmiset ostavat vähän taidetta ja että usein saa ainoana tunnustuksena taputuksen olkapäälle. Millaiset ovat veistotaiteen markkinat Suomessa, Kirsi?
Olen myynyt vähän taidetta yksityisille; ostajani ovat pääasiassa laitoksia. Esimerkiksi viimeisin Sculptorissa myyty teokseni meni eräälle säätiölle.
10. Ja lopuksi: mitä haluat viestiä taiteellasi?
Taiteellani puhun omasta kokemuksestani luonnosta. Olemme kaikki jatkuvassa yhteydessä luontoon.
Haluan ihmisten näkevän, miten kaunis se on ja miten paljon pidän sen muodoista. Usein aiheeni ovat uhanalaisia kasveja. Me ihmiset olemme yhtä hauraita kuin elämä itse.