Tiivistelmä
- Suomalaislapset aloittavat koulun seitsemänvuotiaina: siihen asti pidetään järkevämpänä, että he ovat päiväkodissa leikkimässä ja liikkumassa, koska vasta siinä iässä saavutetaan se älyllinen kypsyys, jolla omaksua opittavaa.
- Järjestelmä nojaa myös ajatukseen, ettei lapsia pidä arvioida kokein ennen teini-ikää eikä heille anneta kotitehtäviä.
- Koulutus on maksutonta kokopäiväisesti, ja maksuttomuuteen kuuluvat terveydenhuolto, ruokailu, kirjat ja materiaalit sekä ala- että yläasteella. Myös yliopisto-opinnot ovat maksuttomia, samoin aikuisten opinnot, kun työssä käyvä haluaa täydentää osaamistaan: oppiminen ei ole rahasta kiinni, koska valtio rahoittaa järjestelmän sataprosenttisesti.
- Se, jolla on vaikeuksia jossain aineessa, saa samassa koulussa erityisopettajan apua, joka ohjaa häntä tunnilla tai työskentelee hänen kanssaan erikseen. Ja välitunteja kertyy 75 minuuttia päivässä, kun argentiinalaisessa koulussa niitä on 30.
- Mallia ei voi kopioida sellaisenaan: se on osa omaa poliittista, sosiaalista ja kulttuurista ympäristöään. Mutta se voi herättää pohtimaan omia painopisteitä ja ymmärtämään, että koulutus muuttaa kaikkien elämänlaatua. Lähde: Pasi Sahlberg, «Suomalaisen koulun muutos» (Paidós, 2013). Mariana Muñizin juttu.
Jo joitakin vuosia suomalaisen koulutusjärjestelmän saavutukset on tunnustettu kaikkialla maailmassa, ja sitä pidetään huippuosaamisen mallina. Sen menestyksen vahvistavat kaikki koulutusta koskevat kansainväliset raportit. Ja vaikka on selvää, ettei tätä järjestelmää voi siirtää toisiin yhteiskuntiin, koska sen piirteet kumpuavat Suomen poliittisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä, tuota kokemusta voi silti tarkkailla, analysoida ja siitä voi oppia.
Niistä monista piirteistä, jotka muodostavat suomalaisen koulutuksen, nostetaan tässä esiin merkittävimmät: suomalaiset tytöt ja pojat aloittavat koulunkäynnin 7-vuotiaina, sillä pidetään järkevimpänä, että siihen ikään asti he ovat päiväkodeissa, joissa leikitään paljon ja liikutaan. Suomessa kasvatustyötä tehdään sen käsityksen varassa, että vasta seitsemänvuotiaina lapset saavuttavat sen henkisen kypsyyden, joka antaa heille mahdollisuuden omaksua ja ymmärtää saamaansa tietoa, ja että se on oikea hetki aloittaa koulu. Järjestelmä nojaa myös uskomukseen, ettei lapsia pidä nuoruusikään asti asettaa arvioitaviksi eikä heille anneta kotitehtäviä.
Suomalainen koulutus on opiskelijoille maksutonta kokopäiväisesti, ja maksuttomuus sisältää terveydenhuollon ja kouluruoan sekä ala- että yläkoulussa. Lisäksi kaikki kirjat ja koulutarvikkeet ovat maksuttomia ja koulun tarjoamia. Jopa yliopisto-opinnot ovat maksuttomia, samoin aikuisille suunnatut, kun he työssä ollessaankin haluavat parantaa koulutustaan. Kaikki viittaa siihen, ettei oppiminen Suomessa ole rahasta kiinni, ja tämä on mahdollista, koska valtio rahoittaa koulutusjärjestelmän 100-prosenttisesti.
Toisaalta oppilaat, joilla on oppimisvaikeuksia jollakin alueella tai tietyssä aiheessa, voivat saada samassa koulussa apua erityisopettajalta, joka ohjaa heitä tunnilla tai työskentelee heidän kanssaan erikseen. Välitunnit ovat päivän aikana yhteensä 75 minuuttia (kun argentiinalaisissa kouluissa ne ovat esimerkiksi enintään 30 minuuttia).
Vuonna 2003 Maailman talousfoorumi asetti Suomen maailmanlistan kärkeen oppilasmäärän ja laadun osalta ja toiseksi matematiikan ja luonnontieteiden opetuksessa. Samoin viimeisimmässä kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa, joka koskee koko maailman koulutusjärjestelmiä, Suomi saa säännöllisesti maailman parhaat arvosanat. Suomalaiset 15-vuotiaat oppilaat olivat maailmanlistan ensimmäisellä sijalla kielellisissä ja luonnontieteellisissä taidoissa.
Kun näiden hyvien tulosten syitä analysoidaan, esiin nousevat oppilaiden korkea vastuuntunto stressittömässä ympäristössä – luokalle ei voi jäädä ja tutoropettajien tuki on jatkuvaa tuntien rinnalla – sekä opettajien koulutustaso. Juuri tässä viimeisessä kohdassa näyttää olevan suomalaisen koulutusjärjestelmän huippuosaamisen avain, sillä julkisen järjestelmän opettajat valitsee suoraan oppilaitoksen johto, mikä antaa jokaiselle koululle mahdollisuuden koota parhaat työryhmät oman kasvatussuunnitelmansa mukaan. Vuorostaan kunkin koulun saamat varat ovat suhteessa siihen laatuun ja tasoon, jonka se oppilailleen tarjoaa. Opettajan ammattia valittaessa opiskelijat valitaan yliopistoihin niiden joukosta, joilla on lukion parhaat keskiarvot. Sen jälkeen heidän on suoritettava maisterintutkinto tullakseen hyväksytyiksi. Näin hieman yli viiden miljoonan asukkaan maassa opettajan ammatti on yksi arvostetuimmista ja vaatimuksistaan huolimatta se kiinnostaa lähes 25:tä prosenttia opiskelijoista.
Suomalainen koulutus kohdistaa katseensa epäilemättä jokaiseen yksilöön erikseen, hänen tarpeisiinsa ja oppimisen tahtiinsa koulunkäynnin prosessin sisällä. Kaikkialla maailmassa ihaillaan tätä osallistavaa, maksutonta ja korkealaatuista mallia, jonka kokemuksen tulisi toimia sysäyksenä, jotta jokainen maa pohtisi painopisteensä uudelleen ja ymmärtäisi, kuinka tärkeää ihmisten koulutus on yhteiskuntien kehitykselle. On tarpeen alkaa ajatella, että vaikka tätä suomalaista mallia ei voi noin vain kopioida toisiin yhteiskunnallisiin ympäristöihin, voidaan silti toteuttaa politiikkaa, joka katsoo tulevaisuuteen ja keskittyy vankkoihin koulutuksellisiin edistysaskeliin, jotka muuttavat tätä päivää ja siten kaikkien yksilöiden elämänlaatua – ja miksei myös maailmaa, jossa elämme.
Lähde: Sahlberg, Pasi; Suomalaisen koulun menestystarina (Editorial Paidós, 2013).
Mariana Muñiz opiskelee viestintätieteitä La Platan yliopistossa.