Professori Ricardo Maliandin (FT) haastattelu

1. Luuletteko, että maailmassamme on tilaa etiikalle?

 Etologien mukaan etiikka sai alkunsa keinona kompensoida tekniikan syntyä seurannut etologinen epätasapaino, joka johtui lajinsisäiseen aggressioon liittyvästä sortovaistosta ja luonnollisia (käpälät, torahampaat, sarvet, myrkyt, jne.) vaarallisempien aseiden saatavuuden paranemisesta. Tekniikka myös tasoitti ekologista epätasapainoa (muut hominidit, jotka eivät sopeutuneet, kuolivat sukupuuttoon). Etiikka oli alun perin kulttuurinen eikä luonnollinen voimavara ja liittyi erityisesti henkirikosten vastustamiseen. Sen avulla onnistuttiin ainakin vähentämään ihmisyksilöiden välistä väkivaltaa. Mutta kulttuurin kehittyessä myös etiikasta tuli monisyisempää, ja se alkoi saada eri muotoja kansasta ja aikakaudesta riippuen. Vaikka etiikkaan liittyi niin tasapainoa horjuttavia kuin kompensoivia piirteitä, kompensoivat olivat silti ensisijaisen tärkeitä yhteiselon kannalta. Ilman etiikkaa edessämme olisi sukupuutto, ei vain ekologisesta epätasapainosta johtuen, vaan ihmisen lajinsisäisen aggression seurauksena.

2. Ketkä ovat ja keiden pitäisi olla nykypäivän eettisiä esikuvia?

 Eettiset esikuvat ovat ennemminkin poikkeus sääntöön, koska he haluavat korvata luonnollisen aggression solidaarisuudella ja elämän kunnioituksella. 1900-luvulta on muutamia esimerkkejä: Mahatma Gandhi, Albert Schweitzer, Martin Luther King ja Äiti Teresa. Oli myös muutamia, jotka eivät voineet välttää väkivaltaa, joka on usein ainoa keino taistelussa epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Myös ne, jotka uhrasivat oman elämänsä tässä taistelussa kuten Spartacus Antiikin aikana, Jeanne d’Arc 1400-luvulla ja Che Guevara viime vuosisadalla, ovat eettisiä esikuvia. Nobelin rauhanpalkinnon saaja taas ei välttämättä ole eettinen esikuva, eikä oman elämän uhraaminen ole ehto eettisen esikuvan seuraamiselle. Eettiset esikuvat näyttävät tietä ja osoittavat, että oikeudenmukaisuus on omaa elämää arvokkaampi.

3. Onko eettisessä mielessä tapahtunut edistystä?

 Olemme edistyneet ja ottaneet askelia taaksepäin. Institutionaalisen orjuuden lakkauttaminen oli edistysaskel, kun taas moderni orjuus tai pakkotyö ja lapsikauppa ovat askelia taaksepäin.

4. Onko maailman johtajien ”kostonjano” parantunut Iliaan kertomuksen Akhilleuksen ja Hektorin ajoista meidän päiviimme?

 Akhilleuksen raivo on pientä verrattuna muun muassa Adolf Hitlerin, Josif Stalinin, Francisco Francon, Jorge Rafael Videlan ja George Bushin rikoksien ja kansanmurhien kylmäverisyyteen.

5. Mikä on oma eettinen näkökulmanne?

 Olen jo vuosikymmenien ajan kehitellyt ”konvergenttia etiikkaa”, jonka mukaan etiikka filosofisena tieteenalana yrittää tutkia käytännön järkeä, jolla on kaksi vastakkaista funktiota: perustelu ja kritiikki. Tästä seuraa myös vastakkaisia eettisiä periaatteita, jotka voivat aiheuttaa konflikteja sui generis, kun niitä sovelletaan konkreettisiin tilanteisiin. Mielestäni moraali on aina ristiriitaista, ilman konflikteja se menettäisi merkityksensä, kuten etiikka. Eettiset periaatteet ovat kriteerejä, joihin vedotaan empiiristen konfliktien ratkaisemiseksi. Koska myös eettiset periaatteet voivat olla ristiriidassa, näemme, kuinka monimutkaista etiikka, ethos, on. Konvergentti etiikka ehdottaa kaikkien periaatteiden huomioon ottamista. Tietyn periaatteen toteutuminen on mahdollista, mutta vain toisen periaatteen kustannuksella, mistä seuraa yksipuolisuus. Kaikkien periaatteiden optimointi ei ole mahdollista, mutta jokaisen asteittainen toteutuminen on, ja näin mikään niistä ei jää ulkopuolelle. Esimerkiksi oikeudenmukaisuus on yksi universaalin periaatteen muoto (kuten Kantin kategorinen imperatiivi tai Apelin diskurssiperiaate). Mutta pelkän oikeudenmukaisuuden toteutumisessa on uhkana vapauden rajoittaminen, ja vice versa. Universalismin ja individualismin välisen synkronisen konfliktin lisäksi on toinen diakroninen säilyttämisen ja toteutumisen periaatteen välillä, esimerkiksi perinteen ja edistyksen, rauhan ja rauhattomuuden sekä varovaisuuden ja riskin välisessä vastakkainasettelussa. Tämän etiikan toinen perusidea on se, että järki vastustaa konflikteja, mutta oikein käytettynä se myös myöntää, että konfliktit ovat väistämättömiä.

6. Voiko hyveellisyyttä opettaa?

 Riippuu, mitä hyveellisyydellä ja opettamisella tarkoitetaan. Hyve-etiikka oli tärkeää Antiikin aikana: nykypäivän etiikassa käsitetään, että eettiset ongelmat ovat laajempia. Eettinen (tai tarkemmin sanottuna moraalinen) opetus ei voi olla vain normien asettamista, vaan sen täytyy toimia tukena, jotta oppilas muodostaa omat moraaliset kriteerinsä. Etiikka sisältää oletuksen vapaudesta, jolla on toki rajansa, mutta rajoja ei voi asettaa ulkoapäin, vaan oppilaan on löydettävä ne itse järjen avulla. Hyveellisyyden opettamisen täytyy sisältää vaikea tehtävä auttaa ihmisiä löytämään itsensä ja kyky toimia järkevästi. Nicolai Hartmannin mielestä etiikka on “moraalisen tietoisuuden kätilöintimenetelmä”. Nykyisestä lähestymistavasta hyveellisyyden ongelmaan ovat esimerkkeinä Otto Friedrich Bollnow ja André Comte-Sponville (suom. Pieni kirja suurista hyveistä).

7. Mitkä filosofit ovat vaikuttaneet eniten ajatteluusi?

 Konvergentin etiikan nimi on osittain viittaus kahteen ajattelijaan, jotka ovat eniten vaikuttaneet eettisiin tutkimuksiini: Nicolai Hartmann ja Karl-Otto Apel, olen tavoitellut konvergenssia heidän ideoidensa välillä. Ensimmäiseltä olen lainannut hänen ymmärryksensä moraalisten kysymysten luontaisesta taipumuksesta konfliktiin ja jälkimmäiseltä hänen käsityksensä siitä, että argumentointiin kuuluu implisiittisesti ainakin yksi eettinen periaate. Tämä seuraa kantilaista perinnettä, a priori, mutta toisin kuin Kantilla, Apelilla on dialektinen käsitys järjestä. On tärkeää ymmärtää, että järkemme toimii vain dialogin yhteydessä, kun vastakkaiset argumentit kohtaavat. Myös opettajani, erityisesti Risieri Frondizi ja Emilio Estiú ovat vaikuttaneet ajatteluuni.

8. Luuletteko, että dialogi ja pohdiskelu ovat tarpeeksi voimakkaita voittamaan henkilökohtaiset ja myös kansainväliset konfliktit?

 Olisi naiivia ajatella, että ihmiset vain järkevien argumenttien avulla omaksuisivat kriittisen asenteen omia intressejään kohtaan. Mutta olisi myös naiivia ajatella, että konflikteja voisi ratkaista ilman järkeä. Yksi mahdollisuus olisi asteittainen käytännöllisten diskurssien institutionalisoiminen. ”Neuvottelut” eivät ole todellisia käytännöllisiä diskursseja, koska neuvottelijat hyödyntävät niissä argumentoinnin lisäksi muita kykyjään ja voimiaan, mikä on myös väkivallan muoto, joka yritetään peittää.

9. Onko ihminen luonnostaan paha vai hyvä?

 Molempia. Luonnollisen aggressiivisuuden lisäksi on solidaarisuutta. Mutta kumpi näistä kahdesta jää voitolle, riippuu pitkälti koulutuksesta ja kasvatuksesta. On myös geneettisiä eroja, mutta ihmisen käyttäytymistä ei voi perustella vain geeneillä.

10. Mitä filosofisia kysymyksiä kannattaa opettaa nykypäivänä?

Kaikki filosofiset kysymykset ovat tärkeitä, mutta olennaista on, kuinka ne voivat vaikuttaa kriittiseen asenteeseen ja ristiriitojen kunnioittamiseen. Aito filosofointi tarkoittaa vastaväitteiden hyväksymistä ja sen ymmärtämistä, että toiset ajattelevat eri tavalla. Hyvässä filosofiassa se ei ole vain hyväksyttävää, vaan toivottavaa. Oikeus kritiikkiin tarkoittaa myös sitä, että omat ajatukset joutuvat kritiikin kohteeksi. Oikeassa filosofisessa väittelyssä keskustelijat vaihtavat argumentteja ongelman ratkaisemiseksi. Todelliset filosofiset keskustelijat ovat liittolaisia, eivät vihollisia.

11. Mitä merkitys opetuksella on elämässäsi?

 Olen opettanut yliopistossa 46 vuotta. Mielestäni yliopistosali on tärkeä (vaikkakaan ei ainoa) filosofisen ajattelun miljöö. Mielestäni kuitenkin tämän opetuksen pitäisi alkaa jo ala-asteella ja jatkua ylä-asteella, koska kyseessä on yksi ihmisen arvokkaimmista potentiaaleista. Muun muassa Matthew Lipman sanoo, että ollakseen kyvykäs omaan ajatteluun aikuisena, oma ajattelu on aloitettava jo lapsuudessa.

12. Mitä ehtoja hyvän filosofian opettajan pitäisi täyttää?

 Ensinnäkin rakkaus filosofiaan ja sen välittäminen muille, muuten tiedot ja taidot eivät riitä opettamiseen. Koulutuksen täytyy myös olla vahva ja laaja ja sen pitää omata kaksi piirrettä: toisaalta tärkeimpien filosofisten teorioiden ja toisaalta metodologian osaaminen. Ja kolmanneksi, älyllinen vaatimattomuus ja sen ymmärtäminen, että on aina enemmän asioita, joita ei tiedä kuin joita tietää.

13. Onko tutkimustyö työ vai pakkomielle? Veikö se aikaa muilta aktiviteeteilta?

 Monet perheenjäseneni ovat syyttäneet minua pakkomielteisyydestä tai ”työnarkomaniasta”. Tutkimus on vienyt aikaa muilta aktiviteeteilta ja myös muilta tutkimusprojekteilta, joita olisin halunnut toteuttaa.

14. Mitä Kreikan vierailusta jäi parhaiten mieleen? Kävitkö siellä vain kerran?

 Kävin kaksi kertaa, ja molemmat kerrat olivat unohtumattomia. Luulen, että kaikille humanististen tieteiden rakastajille käy samoin, koska olet ikään kuin sen syntyseuduilla, jolle olet omistanut koko elämäsi. Paradoksaalisesti, eniten minuun vaikuttivat rauniot. Parthenonin näkeminen ensimmäistä kertaa tekee vaikutuksen, joka jättää pysyvän jäljen loppuelämäksi.  Myös monet muut paikat ja kreikkalaiset, jotka ovat erityisen mukavia ja vieraanvaraisia.

15. Jos ette olisi omistautunut filosofialle, mikä teistä olisi tullut?

 Ennen filosofian opintoja tein eläinlääkärin tutkinnon La Platan yliopistossa, tarkoitukseni oli tehdä jatko-opintoja bakteriologiasta. Biologia kiinnosti minua myös eli jos en olisi löytänyt filosofiaa, olisin ehkä omistautunut luonnontieteille. Tai ehkä taiteille, kuka tietää.