Tiivistelmä
- Kulttuurikollektiivi The Huge järjesti Madridin Carril del Conde -kulttuurikeskuksessa 19. lokakuuta 2019 ensimmäisen suomalaisen elokuvan festivaalinsa: yhden päivän, kolme elokuvaa alkuperäiskielellä, ohjelmoijana Diego Ginartes.
- Miia Tervon «Aurora» (2019) on Rovaniemelle sijoittuva tragikomedia nuoresta naisesta, jolla ei ole koulutusta eikä näkymiä, taustallaan siirtolaisuuden tarina.
- Teemu Nikin «Armomurhaaja» (2017) käyttää eutanasiakiistaa päästäkseen lapsuudessaan traumatisoituneen miehen mieleen.
- Anna Erikssonin «M» (2018) on esteettinen ja katarttinen kunnianosoitus Marilyn Monroen kokemalle seksuaaliselle hyväksikäytölle, johon ohjaaja samastuu.
SUOMALAISEN ELOKUVAN KRITIIKKI
Centro Cultural Carril del Conde
Madrid, 19.10.2019
Kulttuurikollektiivi The Huge järjesti ensimmäisen, yhden päivän mittaisen suomalaisen elokuvan festivaalinsa: kolme elokuvaa alkuperäiskielellä espanjankielisin tekstityksin, ohjelmoijana Diego Ginartes:
– Aurora (2019), ohjaus Miia Tervo
– Armomurhaaja (2017), ohjaus Teemu Nikki
– M (2018), ohjaus Anna Eriksson.
Kun joku asiaan perehtynyt ajattelee suomalaista elokuvaa, hän ajattelee melkein aina Aki Kaurismäen elokuvia (Toivon tuolla puolen, 2017) tai talvisotaelokuvia (Talvisota, 1989).
Hän ei ajattele, että Suomessa yleisesti tehtäisiin «kaupallista» elokuvaa tai aiheiltaan «kansainvälistä» elokuvaa – ja minun mielestäni se pitääkin paikkansa.
Suomalaista elokuvaa tehdään erityisesti kotimaiseen kulutukseen, ja se käsittelee puhtaasti suomalaisia asioita. Itse asiassa vain Kaurismäen veljekset ovat ylittäneet maansa rajat, ja he jopa asuvat ulkomailla: Aki Portugalissa ja Mika Brasiliassa.
Voisi ajatella, että kyse on suomalaisten ohjaajien kyvyttömyydestä kertoa yleismaailmallisia tarinoita, tai että maassa tapahtuvat tarinat ovat liian paikallisia – syrjässä Euroopan nurkassa ja kielellä, jota puhutaan vain Suomessa ja jota on todella vaikea ymmärtää.
Seuraavassa esitellyt kolme elokuvaa purkavat mielessämme olevan myytin suomalaisesta elokuvasta niin vakuuttavasti, että ne jättävät pysyvän jäljen elokuvasivistykseemme, ja ne ovat toivo vastapainoksi sille mitäänsanomattomalle, tylsälle tai ideologisoituneelle elokuvalle, jota useimmissa Euroopan maissa tehdään.
Arvio: Aurora (2019), ohjaus Miia Tervo
Rovaniemelle sijoittuva elokuva siitä, miten vaikeaa on olla nuori nainen ilman koulutusta ja ilman näkymiä maakuntakaupungissa, taustallaan koskettava siirtolaisuuden tarina. Tragikomediaa suomalaisittain.
Arvio: Armomurhaaja (2017), ohjaus Teemu Nikki
Kauhuelokuva, joka käyttää Suomessa käytyä yhteiskunnallista eutanasiakiistaa päästäkseen lapsuudessaan traumatisoituneen miehen turmeltuneeseen, makaaberiin ja kostonhaluiseen mieleen. Kuolema elämän yläpuolella ja karma juonen aineksina.
Arvio: M (2018), ohjaus Anna Eriksson
Tätä elokuvaa on luonnehdittu kokeelliseksi, koska sen viestiä ei ole ymmärretty sen raakuuden vuoksi. Kyseessä on esteettinen ja katarttinen kunnianosoitus Marilyn Monroen kokemalle seksuaaliselle hyväksikäytölle, johon ohjaaja täysin samastuu.
Katso kolmen elokuvan yhteisanalyysi
Linkkejä, joista saa lisätietoa suomalaisesta elokuvasta
Peter von Baghin muistolle Fenniassa
Haaksirikon jälkeen: Aki Kaurismäen elokuvat (1983–1996)