Tiivistelmä
- Nicola Lindertz päätyi diplomatiaan kummisetänsä jalanjäljissä; ennen Buenos Airesia hän oli asemapaikoissa Yhdysvalloissa, Japanissa ja Ranskassa.
- Suomi ja Argentiina ovat kumppaneita monenkeskisissä asioissa – molemmat ovat YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseniä – ja tekevät jo vuosia jatkunutta yhteistyötä Etelämantereen meteorologiassa.
- Jäänmurtaja Almirante Irízar rakennettiin vuonna 1977 Wärtsilän telakalla Helsingissä, ja Argentiina haluaa rakentaa uuden aluksen suomalaisella tekniikalla.
- Koulutuksessa on sopimuksia Aalto-yliopiston ja ITBA:n sekä Helsingin yliopiston ja Buenos Airesin kaupungin välillä, mukana opiskelijavaihtoa sekä digitalisaation ja tekoälyn hankkeita.
Tervetuloa Suomen uutena suurlähettiläänä Argentiinaan
Miten päätit ryhtyä diplomaatiksi?
Tämä kutsumus tulee perheestä. Kummisetäni oli diplomaatti ja kertoi meille aina matkoistaan ja niistä eri kulttuureista, joihin hän tutustui. Se kiinnosti minua kovasti ja pidin hänen kertomuksistaan. Lisäksi pidän kovasti opiskelusta ja kielten oppimisesta. Niinpä päätin seurata hänen jalanjälkiään.
Missä muissa maissa olit ennen Argentiinan-asemapaikkaasi?
Ensin olin Espanjassa, «Sevillan Expossa» hostessina Suomen paviljongissa. Sitten Amerikan yhdysvalloissa, jo diplomaattina; olin diplomaattina myös Japanissa ja Ranskassa.
Suomella ja Argentiinalla on ollut diplomaattisuhteet monta vuotta. Mitkä ovat tämänhetkiset kiinnostuksen kohteet tuossa suhteessa?
Ensinnäkin haluan korostaa, että olemme kumppaneita monenkeskisissä asioissa: esimerkiksi molemmat ovat tällä hetkellä YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseniä. Sitten meillä on kahdenvälisiä hankkeita:
• yhteistyö Etelämantereella meteorologian palveluissa, jo monen vuoden ajan
• jäänmurtaja «ARA Almirante Irízar» rakennettiin vuonna 1977 Wärtsilän telakalla Helsingissä. Nyt Argentiina haluaa rakentaa uuden aluksen suomalaisella tekniikalla.
• teemme paljon yhteistyötä koulutuksen alalla. Aalto-yliopistolla on sopimuksia ITBA:n (Instituto Tecnológico de Buenos Aires) kanssa. Helsingin yliopistolla on sopimuksia Buenos Airesin kaupungin kanssa. On opiskelijavaihtoa, koulutusprosessien kehittämistä, julkisten palvelujen digitalisaatiota, tekoälyä.
• Euroopan unionin puitteissa jaamme elokuva- ja taidesarjoja.
Mitä kokemuksia tai tarinoita voit kertoa kansainvälisestä työstäsi? Onko näin moniin muutoksiin helppo vai vaikea sopeutua? Kaipaatko kotimaatasi?
Minä rakastan inhimillistä tekijää, eri kulttuureja, yrityselämää, kansalaisyhteiskuntaa ja muita ihmisten toiminnan puolia. Se pitää kiinnostukseni yllä. Niinpä sen näkeminen, miten asiat kehittyvät eri maissa ja miten samat ongelmat ratkaistaan eri tavoin, saa minut kaipaamaan vähemmän. Olen utelias. Suomesta kaipaan kuitenkin «metsäjumppaani». Kokoonnuimme metsään joukolla ystäviä tiettyinä päivinä, oli sää kaunis tai satoi, oli kylmä tai kuuma tai satoi lunta. Siellä teimme harjoituksemme. Siellä oleminen oli fantastista: hiljaisuus, luonto, joukkuehenki. Tietysti kaipaan vanhempiani ja joitakin ruoka-aineita, joita en täältä löydä. Erityisesti joulupikkuleipien mausteita.
Mikä Argentiinassa kiinnittää huomiotasi?
Täällä kiinnittää huomiotani se intohimo, joka ihmisillä on jalkapalloon. Aikuiset ja lapset Argentiinan-paidoissaan ja lippuineen. Koirillekin puetaan «pelipaita». Se on minusta hyvin huomiota herättävää. Se intohimo tarttuu.
Obérassa, Misionesissa, on suomalaista siirtolaisuutta – vuonna 1906 saapuneiden ensimmäisten uudisasukkaiden jälkeläisiä –, ja he ylläpitävät edelleen perinteitään. Onko se mielestäsi se kuuluisa suomalainen «sisu»?
Kävin juuri Misionesissa pastorien Reetta ja Tapio Leskisen kanssa; he tulivat Suomesta toimittamaan ennakoidun joulumessun. Vierailu oli hyvin kiinnostava. Sanon jälleen, että tuon siirtolaisuuden historia on mielestäni kiehtova: miehiä ja naisia täysin erilaisessa maassa. Kysyn itseltäni, miten he pystyivät rakentamaan uuden elämän, miten he pitivät yhteyttä omaisiinsa Suomessa. Nykyään heidän jälkeläisillään on edelleen sydämessään ajatus identiteetistä. Ehkä juuri se «sisu».
Mikä on mielipiteesi ihmiskunnan tulevaisuudesta uusien sotien edetessä, erityisesti Venäjän ja Ukrainan sodan?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on täysin mahdoton hyväksyä; se käy sotaa naapuria vastaan, joka oli edistymässä hyvin. Meillä on 1 300 kilometriä rajaa Venäjän kanssa, ja siksi tuo sota koskettaa meitä hyvin läheltä. Meillä ei ole konkreettista uhkaa, mutta olemme hyvin huolissamme. Ennen 25 prosenttia suomalaisista halusi liittyä Natoon, mutta nykyään yli 75 prosenttia haluaa kuulua tuohon järjestöön. Näinä päivinä Suomi antoi eduskunnalle lakiesityksen Natoon liittymisestä.
Maailman tulevaisuudesta: sotien lisäksi emme saa unohtaa muita kriisejä:
• ilmastonmuutos
• energialähteiden muutos
Esimerkiksi Suomessa tuulivoima on nyt kasvanut paljon, samoin tekniikat, joilla energiaa kuluisi vähemmän ja polttoainetta käytettäisiin vähemmän. 1970-luvun öljykriisi opetti, miten talot lämmitetään, miten pyykinpesukoneet käynnistetään yöllä tai miten ruokaa laitettaessa juhlapyhinä yritetään huolehtia siitä, etteivät kaikki laita uunia päälle yhtä aikaa. Jottei sähkönjakelu katkeaisi. On tärkeää tehdä kampanjoita, jotta ymmärretään miten säästää. Ja jos joku kuluttaa liikaa, sanktiot tulevat siinä vaiheessa, kun siitä pitää maksaa.
Näiden toimien toteuttaminen on hyvin tärkeää planeetan selviytymiselle.