Haastattelussa Gilfer, The Hug -kollektiivista

Tällä niin omalaatuisella ja veljellisellä nimellä lippunaan Gilfer, sen vastaava ja tiedottaja, avasi meille hankkeensa syntyä, sen kehitystä vuodesta 2010 Kainuun lumisissa metsissä, yhteistyötä paikallisen Mustarinda-kollektiivin kanssa ja tulevaisuudennäkymiä.

Siellä tutustuimme Skypen välityksellä Antti Majavaan Mustarinnasta ja löysimme sähköisen sillan suomalaisten ja espanjalaisten taiteilijoiden yhteistyölle. Tilaisuuden päätteeksi otimme yhteyttä mieheen, joka on tehnyt tuon katodisen yhteyden mahdolliseksi, ja… tietysti ehdotimme hänelle haastattelua, jonka hän otti ilomielin vastaan.

1. The Hug määrittelee itsensä yhdistykseksi, joka luo kulttuuriyhteistyön verkostoja maiden välille. Miten ajatus syntyi ja mihin «kulttuuriyhteistyö» mielestäsi on hyvä?

Halusin virallistaa haaveeni tuoda Suomi ja Espanja lähemmäs toisiaan taiteen kautta. Sillä ei ole mitään voitontavoittelun päämäärää vaan tunnepohjainen.

Halusin antaa hankkeelle muodon ja ettei se olisi henkilökohtainen hanke vaan tiimin. Kulttuuriyhteistyö on hyvä siihen, että se yhdistää ihmisiä ja rikastuttaa meitä ja saa meidät kasvamaan, tekemään yhteistyötä ja antamaan kukin sen minkä osaa.

Mutta miksi Suomi, Gilfer?

Sana Suomi kuulosti aluksi äärettömän kaukaiselta, tuntemattomalta. Vaikka sitten näin paljon yhtäläisyyksiä suomalaisten ja espanjalaisten välillä. Ja aluksi minua yllätti, ettei maiden taiteilijoiden välillä ollut mitään suhdetta.

En osannut suomea lainkaan, mutta kun palasin joka päivä laivalla Suomenlinnaan, äänten sointi tuntui minusta hyvin tutulta. Foneettisesti minusta tuntui kuin olisin ollut Madridissa.

Kaikki alkoi Radio 3:ssa kuulemastani tanssijan haastattelusta; hän työskenteli Suomessa ja puhui ihmeitä siitä intohimosta, jolla siinä maassa kulttuuria kohdellaan.

Tuo radiokeskustelu suuntasi katseeni Suomeen. Siitä lähtien otin yhteyttä Eva Hannikaiseen (Suomen Madridin-suurlähetystön lehdistö- ja kulttuuriavustaja) ja Xavier Bellmontiin, joka oli tuolloin Espanjan suurlähetystön kulttuuriavustaja Suomessa.

Lopulta esitin tutkimushankkeen nimeltä Kulttuurin tuotanto, kulttuurituotanto Suomessa, jossa pyrin analysoimaan Suomen kulttuurijärjestelmää (taiteilijat, opinnot, työtilat, tapa selviytyä taiteilijana…).

Itse asiassa taiteilijana oleminen on hyvin samanlaista kaikkialla maailmassa. Mutta siellä valtion tuet ovat heidän elantonsa.

2. Onko Madridissa tai Espanjassa muita The Hugin kaltaisia yhdistyksiä?

Minusta ei ole. Tämä alkoi Suomesta ja haluamme vahvistaa sidettä, jotta siitä tulisi kestävä kaksisuuntainen kanava. Jos matkan varrella tulee muita maita, tervetuloa. Ajatuksena on antaa takaisin se, minkä Suomesta sain.

Madridissa on joitakin kulttuuritiloja ja tuotantoryhmiä, joilla on ollut kosketusta Suomeen tai «pohjoismaisuuteen» yleensä, mutta ne toimivat hyvin satunnaisesti.

3. Voitko selittää, miksi Linkkia, näyttävin hankkeenne, syntyi?

Linkkia syntyi ajatuksesta edistää tätä yhteyttä. «Vastaanotto» on olennainen puoli. Ja se on vastaanotto «räätälöitynä».

Helmikuussa 2014 Suomi oli ARCO-messujen kutsuvieras. Espacio Trapéziosta, taide- ja kulttuuritilasta Madridin San Antónin kauppahallissa, jonka tuotantoryhmään kuulun, kutsuimme suomalaisen Mustarinda-kollektiivin; se oli hyvin linjassa tilan aatteen kanssa kiinnostuksineen ekologiaan, uusiin sosiaalisen talouden muotoihin, taiteeseen ja niin edelleen.

Ja näin he toteuttivat näyttelynsä osana ARCOn Off-ohjelmaa (Focus Finland). Näyttelyn avajaisiin saimme jopa vieraaksi Paavo Arhinmäen, Suomen kulttuuriministerin, FRAMEn johtajan tiimeineen, instituutin johtajan, suurlähettilään ja muuta suomalaisten kulttuurilaitosten edustusta, joka oli tuolloin Madridissa.

Ja minun on sanottava, että Linkkia-ohjelman beta-versiomme oli täysi menestys. Mustarinda-kollektiivin neljä jäsentä palasivat ihastuneina. Pidämme heihin edelleen yhteyttä ja työstämme uusia hankkeita vuodelle 2015.

4. Suomi on pieni ja syrjäinen maa, jonka tuorein historiallinen kulttuuriviite on Saksa. Miksi sen taiteilijat voisivat olla kiinnostuneita yhteydestä espanjalaisiin taiteilijoihin?

Uskon, että molemmissa maissa tehdään toisiaan täydentäviä asioita. Siellä on paljon taiteilijoita, jotka työskentelevät perinteisen taiteen parissa: ammattikunnittain tai maalarien, kuvanveistäjien ja valokuvaajien yhdistyksissä. Mutta on myös MUU (Muut), joka on niiden taiteilijoiden yhdistys, jotka eivät kuulu muihin taidekategorioihin – eli niiden, jotka eivät ole yhtä akateemisia. He ovat hyvin kiinnostuneita Isosta-Britanniasta ja Saksasta, mutta heissä herää uteliaisuus: entä millaista taide on Espanjassa? Espanjaan tuleminen ei lähtenyt heistä itsestään, mutta se oli minun tehtäväni.

Työstämme myös jotain hanketta heidän kanssaan tälle vuodelle. Yleisesti suomalaiset taiteilijat eivät tienneet, mitä me täällä teimme. Ennen (2010) Espanjassa oli taidemarkkinat. Nykyään gallerioiden kaupallinen järjestelmä on romahtanut ja keräily vähentynyt. Se oli asia, joka suomalaisia taiteilijoita Espanjassa kiehtoi. Vaikkei heitä syrjitä, minulle he ovat suomalaisen taiteen suuri arvo. Aloitin itse äänitaiteen heidän kanssaan. Espanjassa tapahtuu asioita, jotka voisivat kiinnostaa MUU:ta näyttelyiden ja työn esittelyn kannalta.

5. Raha, tai pikemminkin sen puute, on tänään espanjalaisten ja heidän laitostensa polttava ongelma. Mutta niin ei ole aina ollut. Ovatko taiteilijat tottuneet saamaan tukea? Etkö usko, että heitä on liikaa? Voisimmeko vaatia, että taiteilijat olisivat virkamiehiä, vai eikö taide ole espanjalaisille perustarve kuten terveydenhuolto?

On selvää, ettei se ole täällä perustarve. Suomessa se kyllä on painopiste. Me taiteilijat olemme aina eläneet epävarmuudessa; kriisi on jopa suosinut meitä, koska se on pakottanut meidät etsimään uusia keinoja. Ilmeisintä on, että monet taiteilijat ovat lähteneet ulkomaille.

Olisi hyvin hyvä, jos me taiteilijat olisimme vastuutehtävissä hallinnossa. Tiedoillamme voisimme antaa kulttuurille paljon. Suomessa ministeriöiden ja kulttuuria hallinnoivien elinten toimikunnissa on aina taiteilijoita päättävissä ryhmissä.

6. Lähes kaikki taiteeseen vihkiytymättömät uskovat, että taiteilijat menevät usein liian pitkälle «tyrkyttäessään» meille jotain, joka kirjaimellisesti on «paskaa». Eräs italialainen taiteilija* uskalsi jopa säilöä sitä purkkiin. Eivätkö jotkut taiteilijat naura muille kuolevaisille?

*Piero Manzoni

Ei, en usko että niin on. Pedagogisella tasolla vertaan sitä aina oppilailleni: tiedemiehellä laboratoriossaan on niin suuret tiedot, että se mitä hän tekee on äärettömän kaukana muusta väestöstä. Tämä synnyttää taiteilijoiden ja yhteiskunnan välille etäisyyttä. Joskus taiteilijoita ei ymmärretä omana aikanaan. Me taiteilijat olemme hyvin ahkeraa väkeä ja syvällä työssämme ja yhä sitoutuneempia sosiaalisesti, taloudellisesti ja poliittisesti nimenomaan taiteellisen työmme kautta.

Taiteilijan hahmo ja tehtävä ovat myös muuttumassa. Kun olin Kiinassa, näin että siellä taiteilijoita kohdeltiin loistavasti. Se johtuu siitä, että Kiinassa taiteilijana oleminen on kunniakasta.

Suomessa taiteilijoita kunnioitetaan myös suuresti, samoin kuin opettajia arvostetaan kovasti. Täällä niin ei käy. Espanjassa arvostetaan paljon enemmän tuottavaa: sitä joka on tehnyt rahaa elämässään. Lapset kasvatetaan taloudelliseen menestykseen.

7. Tuleeko lisää yhteistyöhankkeita Suomen Madridin-instituutin kanssa?

Oletan että kyllä, koska instituutti on Suomen kulttuurinen käsivarsi Madridissa. Itse asiassa… jotain on, mutta en voi vielä sanoa mitään.

8. Gilfer, kerro meille ammatillisesta toiminnastasi taiteilijana. Miksi valitsit tuon nimen?

Koulusta lähtien kaverit kutsuivat minua niin. Oppilailleni olen Miguel Ángel, ja se auttaa minua erottamaan nämä kaksi toimintaa. Ennen kaikkea olen taiteilija, olen myös opettaja, ja tällä hetkellä olen kulttuurivälittäjä niiden eri hankkeiden vuoksi, joissa olen mukana ja jotka olen jo maininnut (The Hug ja Espacio Trapézio). Olen tuntenut tarvetta tehdä tämä hanke henkilökohtaisesti. Elämän tärkeät asiat eivät liiku ministeriöistä tai laitoksista käsin (kuten minulta jatkuvasti kysyttiin Suomessa, kun esittelin heille tutkimushankettani).

9. Onko espanjalaisilla taiteilijoilla tulevaisuutta, vai nieleekö taiteen globalisaatio heidät omana kokonaisuutenaan? Menetämmekö jotain matkalla?

Tämän opettajan ja taiteilijan kokemuksen perusteella olen vakuuttunut siitä, että meillä espanjalaisilla taiteilijoilla on erittäin korkea luova taso vähäisestä yhteiskunnallisesta ja valtion tuesta huolimatta. Se johtuu siitä, että meillä on todellinen pätevyys… paljon lahjakkuutta.

Muissa, vauraammissa maissa taso ei ehkä ole yhtä korkea. Olemme todellisten taiteilijoiden maa, ja se näkyy. Olen asunut muissakin maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Suomessa, ja meillä on todella suuri potentiaali.

10. Miksi suomalainen taide on niin omalaatuista, vai onko se vain minun käsitykseni?

Se on taidetta, joka puhuu paljon omista kokemuksista. He ovat valtavan sidoksissa luontoon, ja se tulee heistä ulos. Uudet taiteilijasukupolvet yrittävät kuitenkin ilmaista vaikutteitaan toisin, uudistavammin.

Uskon, että espanjalainen taide on tällä hetkellä pidemmällä kuin suomalainen. Vertailun vuoksi: minua vetää erityisesti puoleensa uusi, ja siinä on riski. Se edellyttää henkilökohtaista asennetta, joka on täällä tavallisempi kuin Suomessa.

Siellä on enemmän institutionaalista tukea hyvin vakiintuneille taiteenaloille, joskin kiinnostus tuoda yleisöä lähemmäs ja kasvattaa sitä vähemmän suosittuihin aloihin, kuten videotaiteeseen tai äänitaiteeseen, kasvaa. Suomalaisten mieli on avautumassa; he olivat vielä vähän aikaa sitten hyvin mukavasti asettuneet perinteiseen taiteeseen.

Suomessa ei juuri ole yksityisiä keräilijöitä, vaan ne ovat pääosin institutionaalisia. Se kiinnittää heidän huomionsa Espanjaan. Se on hyvin omaan maahansa keskittynyttä taidetta.

Mutta uudet sukupolvet tuovat suurta arvoa ja todellisen taiteellisen vallankumouksen hyvin kiinnostavista ja laadukkaista käsitteellisistä, esteettisistä ja teknisistä lähtökohdista. Sen saatoimme todeta viime ARCO-messuilla Madridissa. Ja paljon muuta siellä tehdään…

11. Ketkä ovat suosikkitaiteilijoitasi tai -koulukuntiasi Suomessa?

Pidän juuri nyt nousevista ehdotuksista, erityisesti siitä mitä esitetään videotaiteessa, äänitaiteessa, valokuvassa ja uusissa teknologioissa…

The Hug -kollektiiviin kuuluvat Adriana Berges, Javier Duero, Rafael Agudo ja Gilfer.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Gilfer, Rafael ja Adriana.

ARCO 2014 -messuilla nähtiin useita hyvin kiinnostavia ehdotuksia nousevilta suomalaisilta taiteilijoilta, jotka yhdistävät perinteen ja omaperäisimmän avantgarden.

IC-98:n videotaidetta. Arkhipelagos (Navigating the Tides of Time), 2013

IC-98:n videotaidetta. Abendland II: The Place That Was Promised, 2013–14

Perttu Saksa kuvaa ihmisyyden varjoja

Mia Hamarin kammottava veistotaide

Anna Rokka, muovi-installaatioita ja kosmista kauhua

————————————————————————————————————————————

Linkkejä

Revista FENNIA Espanjassa

The Hug

Mustarinda

MUU

Gilfer

Merda da mumin, Roger Gustafssonin kunnianosoitus Manzonille