Martti Ahtisaari: In Memoriam

Suomen entinen presidentti ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja vuonna 2008. Kuollut 16. lokakuuta tänä vuonna 2023 Helsingissä, Suomessa.

Juttu on poimittu Revista Fenniasta; julkaisimme sen Martti Ahtisaaren Argentiinan-vierailun aikaan vuonna 1997, kun presidentti Carlos Menem otti hänet vastaan.

Martti Ahtisaari valittiin itsenäisen Suomen kymmenenneksi presidentiksi helmikuussa 1994. Tämä vaali oli merkkipaalu Suomen demokraattisen järjestelmän historiassa. Ensimmäistä kertaa presidentti valittiin suoralla kansanvaalilla valitsijamiesten äänestyksen sijaan. Tämä uutuus tuntui jo vaalikampanjan aikana.

Suomalainen yhteiskunta on koko maailman tavoin käymässä läpi syvää muutosta. Tarvitaan uusia näkemyksiä ja välineitä sekä uusia johtajia. Suomalaiset halusivat uuden johtajan muutosten aikaan. Martti Ahtisaari osoittautui sopivaksi tähän uuteen tilanteeseen.

Vaalikampanjassaan hän ei hakenut perinteisen poliittisen järjestelmän tukea vaan vetosi suoraan kansaan. Hänen aiheitaan olivat avoimuus, vuorovaikutus ja poliittisen elämän uudistaminen sekä päättäväisyys ratkaista työttömyysongelma. Hän onnistui välittämään viestinsä paremmin kuin ammattipoliitikot. Enemmistö äänestäjistä näki hänessä täysin uudenlaisen johtajan, sillä hänen aiempi uransa oli tapahtunut politiikan ulkopuolella. Martti Ahtisaari syntyi 23. kesäkuuta 1937 Viipurin kaupungissa, joka on nyt rajan Venäjän puolella toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutetulla alueella. Hänen isänsä, norjalaissyntyinen Suomen kansalainen, oli armeijan vakinainen aliupseeri. Martti Ahtisaari opiskeli Oulun kaupungissa. Hän valmistui opettajaseminaarista aikomuksenaan toimia kansakoulunopettajana. Nuori opettaja kuitenkin halusi nähdä maailmaa, ja hänelle tuli odottamaton tilaisuus: Ruotsin kansainvälisen kehitysyhteistyön virasto etsi ahkeraa ja työteliästä nuorta koulutushankkeeseen Pakistaniin. Ahtisaari valittiin tehtävään, jossa hän työskenteli muutaman vuoden. Tämä kokemus muutti hänen elämänsä suunnan lopullisesti.

Palattuaan Suomeen vuonna 1963 hän työskenteli jonkin aikaa kansainvälisissä opiskelijajärjestöissä. Vuonna 1965 hän siirtyi ulkoasiainministeriön vastaperustettuun teknisen yhteistyön toimistoon, jossa hän eteni apulaisjohtajaksi. Vuonna 1973 hänet nimitettiin suurlähettilääksi Tansaniaan. Tehtävään kuului myös suurlähettilään akkreditointi Mosambikiin, Somaliaan ja Sambiaan. Hän loi merkittävän kontaktiverkoston Afrikkaan. Afrikkalaiset ystävät osoittivat luottamuksensa häneen, kun YK etsi Namibian-valtuutettua. YK:n pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar nimitti Ahtisaaren valtuutetuksi ja lisäksi erityisedustajakseen Namibiaan, joka oli tuolloin vielä Etelä-Afrikan vallan alla mutta jo matkalla itsenäisyyteen. Lujan ja sovittelevan asenteensa ansiosta Ahtisaari saavutti sen, mikä aluksi vaikutti lähes mahdottomalta: hän auttoi Namibiaa saamaan itsenäisyytensä ilman että maan yhteiskuntarakenne vaurioitui.

Ahtisaaren toimikausi päättyi vuonna 1984. Hän palasi Helsinkiin alivaltiosihteeriksi vastaten kehitysyhteistyöstä. Vuonna 1987 YK:n pääsihteeri pyysi jälleen Ahtisaaren palveluksia. Hänet nimitettiin YK:n hallinto- ja johtamisasioiden apulaispääsihteeriksi säilyttäen samalla asemansa Namibian erityisedustajana. Namibian matka itsenäisyyteen oli herkässä loppuvaiheessaan. Kaikki sujui hyvin: Namibiasta tuli itsenäinen valtio ja siellä järjestettiin vapaat ja avoimet vaalit. Namibia on epäilemättä yksi YK:n vakuuttavimmista onnistumisista, ja Martti Ahtisaari oli prosessin avainhenkilö. Vastaitsenäistynyt valtio nimitti hänet Namibian kunniakansalaiseksi.

Vuonna 1991 tuli aika palata kotiin, jossa hänet nimitettiin valtiosihteeriksi, ulkoasiainministeriön tärkeimpään virkaan. Vuonna 1992 YK tarvitsi jälleen Ahtisaaren neuvottelu- ja sovittelutaitoja, ja hänet nimitettiin Bosnia-Hertsegovinan työryhmän puheenjohtajaksi entistä Jugoslaviaa käsittelevässä kansainvälisessä konferenssissa.

Vaikka Ahtisaari ei ollut koskaan osallistunut Suomen sisäpolitiikkaan, hänen sitoutumisensa maltillisen vasemmiston SDP:hen (Suomen sosialidemokraattinen puolue) tunnettiin. Koska hän oli opiskellut Oulussa, SDP:n paikallisosastot Oulussa ehdottivat häntä ehdokkaaksi esivaaliin, jossa valittaisiin SDP:n ehdokas vuoden 1994 presidentinvaaleihin.

Se oli ensimmäinen kerta, kun puolue järjesti esivaalin, ja Ahtisaari voitti sen monien politiikan tuntijoiden yllätykseksi. Hän käynnisti tehokkaan kampanjan ja tuli valituksi selvällä äänten enemmistöllä.

Presidentti Ahtisaari on ottanut aktiivisen poliittisen johtajan roolin ennen kaikkea Suomen kansainvälisessä asemassa, joka muuttui maan liityttyä Euroopan unioniin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perinteisesti ja perustuslain mukaan ollut presidentin tärkein tehtävä. Hänen aikanaan keskusteltiin kiivaasti siitä, kuuluuko Suomen Eurooppa-politiikka hallitukselle ja pääministerille vai onko se osa presidentin perinteistä tehtävää. Tuo keskustelu on päättynyt; Suomen perustuslaki jakaa nämä tehtävät presidentin ja hallituksen kesken, ja uusissa oloissa Euroopan unionin jäsenenä työskennellään perustuslain pohjalta.

Presidentti Ahtisaari on pitänyt suoraa yhteyttä kansaan, jo vaalikampanjasta lähtien. Säännölliset vierailut Suomen eri osiin on järjestetty niin, että presidentti voi olla suoraan yhteydessä kansalaisiin ilman poliittisten järjestöjen välittäjän roolia. Näin presidentti ei ole vain ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu valtionpäämies vaan samalla poliittinen johtaja, joka tuntee henkilökohtaisesti kansalaisten huolet ja kiinnostuksen kohteet. Suomalaiset arvostavat näitä vierailuja suuresti. Se näkyy presidentti Ahtisaaren korkeana suosiona kyselyissä.

Presidentti Ahtisaaren puoliso on Eeva Ahtisaari, omaa sukua Hyvärinen, historian opettaja toisen asteen koulutuksessa. Heidän poikansa Marko opiskelee filosofiaa Yhdysvalloissa.

Aineiston luovutti Suomen suurlähetystö Revista Fennialle Suomen «suuren miehen» Martti Ahtisaaren Argentiinan-vierailun aikaan vuonna 1997.