Tiivistelmä
- On tavallista esittää Islanti, Norja, Tanska, Ruotsi ja Suomi esimerkkeinä menestyneistä sosialistisista talouksista. Virhe on luokitella ne niin pelkästään korkeiden julkisten menojen ja verotuksen perusteella.
- Fraser Instituten taloudellisen vapauden indeksi — jonka kehitti alun perin Milton Friedmanin johtama taloustieteilijöiden ryhmä — mittaa viittä osa-aluetta: valtion kokoa, oikeusjärjestelmää ja omistusoikeuksia, rahapolitiikkaa, kansainvälistä kauppaa ja markkinoiden sääntelyä.
- Vuoden 2013 laitoksessa neljä viidestä on maailman 40 vapaimman talouden joukossa: Suomi (7.), Tanska (14.), Ruotsi (29.) ja Norja (31.). Islanti jää sijalle 41. Latinalaisesta Amerikasta mukana ovat vain Chile (11.) ja Peru (22.).
- «Valtion koossa» ne saavat huonot arvosanat, mutta muualla ne loistavat: sopimuksen täytäntöönpanoon kuluu siellä mediaanina 375 päivää, Latinalaisessa Amerikassa 600, ja yksityisen omaisuuden suoja on vahvempi.
- Näin on verotuksessakin: keskimääräinen yritys maksaa yhteisöveroa 22 prosenttia, Latinalaisessa Amerikassa 28. Verotus kohdistuu henkilökohtaisiin tuloihin ja kulutukseen, ei vaurauden tuottamiseen. Juan Carlos Hidalgon teksti Cato Institutesta, julkaistu El País -lehdessä.
Kehityksestä käytävissä keskusteluissa on yleistä nimetä Pohjoismaat – Islanti, Norja, Tanska, Ruotsi ja Suomi – esimerkeiksi menestyneistä sosialistisista talouksista, joiden mallit pitäisi lisäksi toistaa muualla maailmassa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa.
Virhe on luokitella nämä taloudet sosialistisiksi yksinkertaisesti siksi, että niissä on korkeat julkiset menot ja suuri verorasitus. Vaikka on totta, että näitä maita erottaa niiden antelias hyvinvointivaltio, todellisuus on se, että muilla talouspolitiikan alueilla ne ovat maailman vapaimpia.
Taloudellisen vapauden indeksi maailmassa, jonka alun perin suunnitteli Milton Friedmanin johtama taloustieteilijäryhmä ja jonka kanadalainen Fraser-instituutti julkaisee vuosittain, tunnistaa viisi suurta aluetta, jotka määrittävät maan taloudellisen vapauden:
1) valtion koko,
2) oikeusjärjestelmä ja omistusoikeudet,
3) rahapolitiikan vakaus,
4) kansainvälisen kaupan vapaus ja
5) luotto-, työ- ja hyödykemarkkinoiden sääntely.
Tämän tutkimuksen viimeisimmän, vuoden 2013 version mukaan kaikki Pohjoismaat yhtä lukuun ottamatta ovat maailman 40 vapaimman talouden joukossa: Suomi (7), Tanska (14), Ruotsi (29) ja Norja (31). Poikkeus on Islanti sijalla 41. Vastakohtana vain kaksi latinalaisamerikkalaista maata on 40 avoimimman joukossa: Chile (11) ja Peru (22).
Vaikka Pohjoismaat saavat huonot arvosanat kohdassa «valtion koko» korkeiden julkisten menojensa ja raskaiden verojensa vuoksi, muilla alueilla ne erottuvat liberaalilla politiikallaan. Esimerkiksi niiden oikeusjärjestelmät ovat maailman tehokkaimpia ja avoimimpia: kun Pohjoismaissa sopimuksen täytäntöönpano vaatii mediaanina 375 päivää, Latinalaisessa Amerikassa se vie 600 päivää. Yksityisen omaisuuden suoja, jokaisen vapaan markkinatalouden perusta, on myös vahvempi Pohjoismaissa. Kansainvälisen omistusoikeusindeksin mukaan näillä mailla on fyysisen omaisuuden suojassa mediaaniarvosana 8,2 (asteikolla 10), kun latinalaisamerikkalaiset saavat laihan mediaanin 5,95. Vieläpä listan neljästä kärkimaasta kolme ovat Norja, Suomi ja Ruotsi.
Rahapolitiikassa Pohjoismaat erottuvat myös ortodoksisen politiikan noudattamisesta. Vuosina 2000–2013 inflaation mediaani näissä maissa oli vain 1,96 prosenttia vuodessa, kun vastaava luku latinalaisamerikkalaisissa maissa oli 6,38 prosenttia vuodessa. Vaikka Latinalainen Amerikka on kokenut merkittävän parannuksen tässä kohdassa viimeisten 15 vuoden aikana – verrattuna 1980-luvun ja 1990-luvun alun hyperinflaatiokausiin – inflaatio alueellamme on ollut tällä vuosisadalla yli kolme kertaa suurempi kuin Pohjoismaissa. Kummallista kyllä Venezuela, se latinalaisamerikkalainen maa joka ylpeilee eniten sosialistisen mallin toteuttamisella, päätti vuoden 2013 virallisella 56,1 prosentin inflaatiolla, maailman korkeimmalla.
Pohjoismaille on lisäksi ominaista panostus vapaakauppaan. Tuontiverojen mediaani on tuolla alueella 5,3 prosenttia, kun Latinalaisessa Amerikassa se yltää 7,7 prosenttiin. Nämä Pohjois-Euroopan maat asettavat myös vähemmän tullien ulkopuolisia esteitä, pääomakontrolleja ja suoria ulkomaisia sijoituksia koskevia rajoituksia kuin latinalaisamerikkalaiset verrokkinsa. Lopuksi Pohjoismaissa on sääntelyä, joka yleensä helpottaa yksityistä yrittäjyyttä, vastakohtana latinalaisamerikkalaisille, jotka tukahduttavat tuotantosektorinsa lukemattomilla säädöksillä, jotka vuorostaan ovat kasvualusta harmaalle taloudelle ja korruptiolle. Maailmanpankin Doing Business -raportin mukaan kaikkien muodollisten menettelyjen läpikäyminen yrityksen perustamiseksi vie Pohjoismaissa viikon, mutta Latinalaisessa Amerikassa sama prosessi vaatii kolme viikkoa.
Nämä luvut vahvistavat, että pohjoismaiset taloudet ovat maailman liberaaleimpia. Kun latinalaisamerikkalaiset sosiaalidemokraatit asettavat ne esikuviksi, näyttää siltä, että ainoa asia jonka he haluavat kopioida ovat niiden verot. Mutta verotuksessakin Pohjoismailla on vaurauden luomiselle suotuisampaa politiikkaa. Keskivertoyritys maksaa näissä maissa 22 prosentin yhteisöveron, kun Latinalaisessa Amerikassa vastaava on 28 prosenttia. Vaikka onkin totta, että Pohjois-Euroopassa on korkea verorasitus, verot kohdistuvat henkilökohtaiseen tuloon ja kulutukseen, eivät vaurauden luomiseen.
Kun siis Pohjoismaiden mallia esitetään esikuvaksi Latinalaiselle Amerikalle, on tarpeen tehdä perusteellisempi analyysi niiden koko talouspolitiikan kirjosta eikä jäädä pelkästään meno- ja verotasoihin.
Juan Carlos Hidalgo on Latinalaisen Amerikan julkisen politiikan analyytikko Cato-instituutin globaalin vapauden ja vaurauden keskuksessa Washingtonissa.
Lähde: El País