Historiaa

Fennia-lehdellä on jo pitkä historia Argentiinan suomalaisyhteisön tiedotusvälineenä. Fennia sai alkunsa vuonna 1995, kun ryhmä Buenos Airesin yliopistosta valmistuneita opettajia järjesti filosofiatyöpajan, jonka tavoitteena oli tutkia suomalaista Kalevala-eeposta. Tarpeen saada johtopäätöksemme paperille ja muiden yhteisön jäsenien innokkaan panoksen seurauksena alkuperäisestä projektista tuli Suomen ja Argentiinan välisen kulttuurivaihdon lehti. Suomen Argentiinan suurlähetystö, Suomi-Seura ja Suomen Madridin-instituutti, yhdessä muutamien yksityisten yritysten kanssa, onnistuivat kulttuurivaihdon tavoitteen täyttämisessä yli vuosikymmenen ajan. Muutaman vuoden ajan projekti oli henkilökohtaisista syistä tauolla, mutta nyt, Suomi-Seuran avustuksen ja lehden tekoon artikkeleillaan, ideoillaan ja ehdotuksillaan innokkaasti osallistuneiden henkilöiden ansiosta, voimme taas julkaista lehden uudestaan. Siksi rohkaisemmekin kaikkia kiinnostuneita lähettämään meille artikkeleita ja kommentteja, jotka liittyvät tavalla tai toisella tavoitteeseemme, suomalaisen kulttuurin levittämiseen Argentiinassa tai argentiinalaisen Suomessa.