Olimme suunnitelleet kaiken opiskelijakaverini kanssa: kahden ihmisen taitettavan kajakin toisi veljeni palatessaan Saksasta vuoden lopulla. Varustaisimme sen ja veisimme sen jollain keinolla Brasilian rajalle Alto Paraná –joelle. Sieltä taas osittain melomalla ja osittain virran vieminä kulkisimme läpi ne noin 1400 kilometriä, jotka erottaisivat meidät kodistamme Gran Buenos Airesin seudulla. Mutta, kuten vanha sananlasku toteaa, ”jos haluat saada Jumalan nauramaan, kerro hänelle suunnitelmasi”.
Kajakki oli paljon kalliimpi, kuin mitä olisimme pystyneet maksamaan kahdestaan; matkakumppanini päättikin, että ylitys olisi sulaa hulluutta vaaralliisutensa vuoksi (itse en ollut ollenkaan samaa mieltä); enkä onnistunut löytämään korvaavaa kumppania enkä rahoitusta. Kaikki tämä jäi siis muistoihin.
Vuoden 2016 lopulla, kun tästä haaveestani oli kulunut 50 vuotta, yllätyin kovasti kuullessani keskustelun toisiksi vanhimman lapseni neljästä Ericin ja hänen ystävänsä Alejandron kanssa (kumpikin vähän yli 40-vuotiaita) aiheesta Paraná-joen ylitys kajakilla. Minun haaveeni! Paitsi että nyt minun kuului osallistua katsojana, kun toiset suorittavat ylityksen. Autoin heitä valmisteluissa, ja sitä mukaan kun löysimme lisää tietoa, hylkäsimme tietyt osat ylityksen sunnitelmasta, etenkin Alto Paraná –joen osuuden, sillä siellä oli todettu salakuljetustoimintaa, ja ylittäjiä voitaisiin luulla salakuljettajiksi.
Internetistä löydetyn tiedon seassa oli blogi, jota kirjoitti monella kajakilla n. 200 km pitkän Corrientes-joen, sen alusta Laguna del Iberá –vesistössä Esquinan kaupungissa sen loppuun Paraná-jokeen, läpi kulkenut ryhmä. Muutimme siis projektia, ja ylittäjät päättivät aloittaa matkan Laguna del Iberá –vesistöstä, kajakoida Corrientes-joen läpi ja jatkaa Paraná-jokea pitkin Buenos Airesiin asti.
Tähän pisteeseen päästyämme, Eric tietäen kuinka paljon halusin osallistua huolimatta 70 ikävuodestani ja muutamasta terveyshuolesta, yritti vakuuttaa minut liittymään mukaan ainakin matkan ensimmäiseen osaan Esquinaan asti. Sieltä sitten palaisin kotiin, ja Eric ja Alejandro jatkaisivat matkaa. Hän onnistui vakuuttamisessani; myönnän että en vastustellut paljoa.
Kävimme Alejandron kanssa Rosariossa ostamassa kajakkini, siellä harjoittelimme jonkin verran melomista; opin, että oli helpompaa kääntyä kajakilla ylösalaisin kuin kajakoida oikein.
Lopulta pääsimme lähtöön tammikuun alussa kohti Chavarrían kapunkia Corrientesin provinssissa, jonne suunnittelimme jättää automme ja aloittaa joenylityksemme. Päästyämme Esquinaan minä palaisin bussilla Chavaríaan hakemaan auton ja palaisin sen ja kajakkini kanssa Buenos Airesiin; Eric ja Alejandro jatkaisivat jokimatkaansa. Uudelleen Jumala varmasti nauroi kuunnellessaan meitä!
Corrientes-joki virtaa harvaasti asutun alueen läpi, missä ei olisi mahdollista täydentää juotavan veden tai ruoan varastoja. Otimme sii mukaamme paljon vettä säiliöissä, pilaantumatonta ruokaa ja tarvikkeita ruoanlaittoa varten. Tämän lisäksi tiesimme, että alueella kalastettiin paljon, joten olimme luottavaisia, että elintarvikkeita oli enemmän kuin tarpeeksi kuuden päivän matkaa varten. Ja niin me lähdimme matkaan…
Ensimmäisenä päivänä nukuttuamme yön Chavarrían leirintäalueella ja otettuamme ”ennen matkaa” –kuvia, kajakoimme mieli täynnä odotuksia tulevasta. Olimme kuulleet piraijojen, kaimaanien ja käärmeiden yltäkylläisyydestä, joista osa oli jättimäisiä, sekä mahdollisista komplikaatoista hyttysten takia. Emme myöskään tienneet varmasti, löytäisimmekö sopivan paikan teltan pystyynlaittoon. Mitään erikoista ei tapahtunut kunnes Eric, joka vähän väliä yritti kalastaa, sai kiinni melkoisen vonkaleen. Varmistaakseen kalan kiinnisaannin hän meloi nopeasti rannikolle vetäen onkea mukanaan. Saapuessaan rannalle ja saatuaan kalan irti, joka paljastui monen kilon monnikalaksi, hän huomasi kalasta jääneen jäljelle vain sen yläpuolisko; lopun olivat piraijat haukanneet kitaansa siinä ajassa! Pettymys oli suuri, mutta säästimme loput kalasta illallista varten, mutta emme saaneet sitä syötyä, sillä muutaman tunnin kuluessa se ehti pilaantua.
Siitä eteenpäin ja koko loppureissun kalastimme vain piraijoita, minkä vuoksi söimme ainoastaan ruokaa, jonka olimme tuoneet mukanamme.
Meitä rauhoitti tietää, että Corrientes-joki, kuten kaikki matalat joet, mutkitteli sileillä käyrillä muodosten hiekkarantoja sisämaassa ja virraten n. 5 km/h tasaisella nopeudella. Se muodosti myös hiekkaisia saaria, joilla esiintyi kasvillisuutta ja olivat ideaaleja teltan pystyttämiseen, sillä niillä ei ollut lehmien jätteitä kärpäsineen.
Auringon laskiessa oltuamme intiimissä kontaktissa piraijojen kanssa ja nähtyämme kaimaanien tutkivan meitä vedestä pystytimme teltat ja nukahdimme illallestuamme pastaa. Muutaman tunnin päästä heräsimme keskellä voimakasta myrskyä, joka sekoitti vettä, tuulta ja salamoita keskeytymättä. Ainoat ajatukseni pyörivät telttojen kestämisen ja salaman iskemisen välillä. Ericin ja minun teltat olivat yhden ihmisen telttoja, jotka olivat matalia eivätkä vasustaneet tuulta, ja olivat lisäksi vedenpitäviä. Alejandro ei ollut yhtä onnekas. Parin tunnin kuluttua myrskyn alettua hänen täytyi istua liikumatta pitäen telttaa pystyssä sisältä käsin veden yltäessä lantiolle asti.
Kaksi päivää myöhemmin kajakoidessamme metsäisen rannikon läpi kuulimme kovia ääniä, jotka totesimme moottorisahoiksi kaatamassa metsää. Epäilimme puunhakkuita meilivaltaisiksi, luultavasti soijan istutusta varten tai saadakseen arvokasta puumateriaalia koskemattomasta metsästä; tämä koskemattoman luonno silpominen mukamas ”edistyksen” vuoksi aiheutti meille paljon raivoa. Auringon laskiessa saimme selville äänen oikean lähteen: jättimäiset sammakot, jotka kurnuttivat ilmoittaakseen toisen myrskyn tulosta! Tällä kertaa onnistuimme löytää suojan puolivälisillan alta. Vietimme monta tuntia seisten katsoen keskeyttymättömien salamoiden esitystä, jotka valaisivat pilviä ja iskivät kauas meistä, samalla kun tuuli ja vesi piiskasivat ympäristöämme. Vasta myrskyn laannuttua uskalsimme kasata teltat korkeimmalle maastolle, edelleen puolivälisillan alle, sillä pelkäsimme veden nousevan ja virran vievän meidät mukanaan. Pelkomme eivät käyneet toteen, ja seuraavana päivänä pääsimme jatkamaan matkaa.
Kolmannen myrskyn näimme saapuvan auringon laskiessa ”cummulus ninmbus” –pilvimuodostumana n. 40 km ennen Esquinaa. Tällä kertaa etsimme suojaa erään varaston työkaluladosta, josta olimme kuulleet eräältä kalastajalta, jonka kohtasimme matkallamme. Pääsimme perille juuri ajoissa.
Kaikista mahdollisista vaaroista myrskyt olivat odottamattomimpia ja todellisimpia. Toinen jatkuva vaara koko joenylityksen aikana oli mahdottomuus puhelinkommunikaation signaalin puuttumisen vuoksi mahdollisen hätätilanteen sattuessa, kuten käärmeenpureman tai jonkin onnettomuuden vuoksi. Onneksi mitään tällaista ei tapahtunut.
Emme nähneet yhtäkään käärmettä, pientä tai isoa, ja näkemämme kaimaanit, joista yksi kaksimetrinen nukkui vedessä telttojemme lähellä, olivat harmittomia, tai eivät ainakaan hyökänneet kimppuumme. Muut paikalliset villieläimet, joita näimme yltäkylläisesti, olivat erittäin monimuotoisa: kapybaroja, jotka ovat jättikokoisia ison sian kokoisia jyrsijöitä, harmaahaikaroita, kattohaikaroita, töyhtöromiskoja, monivärisiä lintuparvia, hiljaisia eteläamerikanhyyppiä sekä laulavia lokkeja, jotka käyttäytyivät kuin eteläamerikanhyypät, jne.
Näiden villieläinten sekä moinien isojen vesikasvien, kuten parananjättilumpeiden, näkeminen ensimmäistä kertaa palkitsi meidät reilusti matkamme ponnistuksista.
Viimeiset 30 km olivat kaikista väsyttävimmät. Joki alkoi leventyä ja haareutua saarien väliin. Virta heikkeni matkan edetessä. Yritimme valita voimakkaimman virran haaran ajatellen sen olevan keskeisin virta, mutta monesti jouduimme palaamaan takaisin huomatessamme joenhaaran tyrehtyvän kesken. Kaikki tämä lisättynä paahtavaan kuumuuteen pakotti meidät viilentämään itseämme jatkuvasti täyttämällä aurinkohattumme vedellä ja kaatamalla sen päämme päälle. Muutamassa minuutissa aurinko lämmitti veden, eikä se viilentänyt enää. Uskoin vahvasti, etten pääsisi perille.
Päästyämme Esquinaan kuuden kuuman melomista täynnä olevan päivän ja kolmen voimakkaan myrskyn jälkeen Eric ja Alejandro päättivät palata Buenos Airesiin kanssani. He olivat jo seikkailleet tarpeeksi. Tämä käänne oli viimeinen muutos suunitelmillemme!
Muutama kuukausi paluumme jälkeen Eric editoi matkan kuvat videoon, jonka voi katsoa seuraavasta linkistä.
Mukavaa katselua!
Gerardo Mescher