Juhannuskokoista lensi kipinöitä taivaalle. Metsä antoi maisemalliset puitteet ja tanssia varten rakennettu puulava täydensi idyllistä kuvaa. Soiva musiikki oli modernia, vaikka myös vanhoja tangoja kuultiin. Tytöt ja pojat pyörivät keskiyön auringon punertavassa loisteessa. Me ulkopuoliset tarkkailimme pöydästä, joka oli hieman kaukana nuotiosta, kädessämme lasillinen vodkaa, joka auttoi lievittämään yön viileyttä.
Suomessa vietetään joka vuosi juhannusta. Perinteen sanotaan liittyvän kesäpäivänseisaukseen, joka pohjoisella pallonpuoliskolla on kesäkuun 21. päivänä. Juhannuskokoilla tähdättiin ”antamaan lisää voimaa auringolle”, joka oli kesäpäivänseisauksesta lähtien ”heikentymässä”.
Samaan aikaan vietetään kesäkuun 24. päivänä kristittyjen juhlaa – Johannes Kastajan syntymäpäivää – tasan kuusi kuukautta ennen Jeesuksen syntymän aattoa joulukuun 24. päivänä. Suomessa oltiin päätelty, että Raamatun tarinat ovat muinaisjuuriltaan peräisin näistä pakanallisista juhlista, jotka liittyvät aurinkoon; mutta näiden kolmen päivän erilaisuuksien vuoksi nykyään vallitsee yksimielisyys siitä, että joulukuun 24. päivä liittyy juutalaisten Hanukan juhlaan tai temppelin vihkimiseen (Jeesus oli kristityille uusi pyhäkkö). Näin Johannes Kastajan pyhäpäivällä ei myöskään ole mitään tekemistä kesäpäivänseisauksen pakanallisten juhlien kanssa. Kolmen päivän ero on liian suuri marginaali minkä tahansa aikakauden tähtitieteelliselle tietämykselle.
Tänään muistelen aikaa, jolloin San Juan -kadulla toimi suomalainen merimieskirkko, suunnilleen 60-luvulla. Siellä pastori sytytti avoterassilla puut matalien tiiliseinien suojaamassa paikassa. Me lapset katselimme hänen ympärillään kiehtovasti tulta ja lauloimme tyypillisiä lauluja. Minusta tuntuu, että tällä hetkellä voin olla yhteydessä menneisyyteeni tämän kauniin perinteen kautta, joka yhdistää edelleen ihmisiä ja kulttuureja.
Rosalía Julia Pankiv
Kääntäjän (Minea Benigni) lisäys:
Muistan, kun kuusivuotiaana menimme perheeni naisten kanssa kesämökille. Äitini ja isoäitini kertoivat kaikenlaista juhannustaioista ja niiden historiasta – kuten siitä, miten jos keräsi seitsemän erilaista kukkaa, näki unissaan tulevan sulhasensa kasvot. Tuskin tiesin edes silloin, mitä “sulhanen” tarkoitti, mutta muistan rakastaneeni maaseudun luontoa ja rauhaa. Muistan, miten juhannusyönä ilmassa tuntui olevan savuinen jälkimaku, ja valopilkut roihusivat järven rannalla. Yksikään juhannus ulkomailla tai kaupungissa ei ole tuntunut yhtä taianomaiselta.