Paluu mistä olimme

Barrio de Flores, Bs.As. Donde el pasado descansa. Foto: Enrique Tessieri

”Joskus menneisyys pelottaa minua.”
Jorge Luis Borges (1899-1986)

Sokea argentiinalainen kirjailija Borges kuvasi levotonta Argentiina
1970-luvulla monella tavalla. Muistan yhä kun silloin eläkkeellä oleva
Horacio-setäni lausui yhden Borgesin siteerauksista samana vuonna kun
siviilipresidentti María Martínez de Perón syöstiin vallasta maaliskuu
24 päivä 1976.

”Borges sanoi,” setäni kertoi hymyillen, ”että demokratia on
tilastojen väärinkäyttöä.”

Tähän lyhyeen lauseeseen oli pakattu kaikki mitä oli vialla
Argentiinassa. Borges ja Horacio antoivat ymmärtää, että
vallankaappaus oli hyvä asia, koska poistettiin tehoton presidentti
joka oli sen lisäksi nainen ja peronisti. Hän, kuten Borges, eivät
uskoneet argentiinalaiseen demokratiaan, erityisesti kun sisällissota
ja taloudellinen sekasorto vain paheni Martínez de Perónin vallan
aikana.

Jos olet joskus vieraillut pohjoisessa Buenos Airesissa Floresin
alueella, saatat törmätä moniin minun sukulaisiini. Näiden 1900-luvun
alkupuolella rakennettujen pariisilaistyylisten talojen ja
mukulakivikatujen varsilla kasvavien tammien katveessa asuu
Horacio-setä.

Hänen koti oli kuin museo. Nykyaikaisimmat laitteet, jotka hänellä oli
– televisio ja jääkaappi – olivat ainakin kaksikymmentä vuotta
vanhoja. Hän kertoi minulle usein lapsena seikkailuista
Afrikan-safareilla, vaikkei koskaan edes käynyt Buenos Airesin
ulkopuolella.

”Aika on siirtolaisen pahin vihollinen, koska se etäännyttää meidät
siitä, mitä me ennen olimme ja muokkaa meistä väkisin uudessa maassa
uusissa oloissa eläviä kansalaisia,” hän sanoi. ”Elättelen edelleen
toiveita, että jos aika hidastuisi ja mennyt ja nykyisyys saavuttaisi
täydellisen tasapainon, syliini putoaisi viisauden kultainen lehti,
jossa selitetään mitä vanhempani eivät koskaan löytäneet täältä ja
mitä he etsivät siirtolaisena.”

On selvää miksi suurin osa Floresin asukkaista inhoaa aikaa kuten
Horacio-setäni. He tekivät kaiken mahdollisen pysäyttääkseen ajan
millä keinoin hyvänsä: he saattoivat pysäköidä talon eteen 1930-luvun
Ford-autoja, kielsivät tuomasta taloonsa moderneja laitteita kuten
laskukoneita ja repivät viisarit irti kodin kaikista seinäkelloista.
Joillakin on kodin seinillä edelleen vanhojen valtionpäämiesten
valokuvia, kuten Italian Vittorio Emmanuelen, Espanjan tasavallan
viimeisen presidentti Juan Negrín, Suomen marsalkka Carl Mannerheimin
ja Venäjän tsaari Nikolai II:n.

He käyttivät näitä keinoja, koska kuulemma se hidasti ajan kulkua
niistä hyvistä vuosista, kun he olivat nuoria ja tulevaisuus näytti
lupaavalta.

***

Vaikka on kulunut noin 35 vuotta siitä kun asuin Buenos Airesissa,
kuulen sieltä yhä aavemaisten hautausmaiden hiljaisuuden likaisen
sodan ajasta. Vaikka ihmisiä pidätettiin, kidutettiin ja raa’asti
tapettiin silloin terrorismin, uskonnon ja länsimaisten arvojen
nimissä, harvoin kukaan uskalsi kyseenalaistaa näitä julmia tekoja
elävänä.

Argentiinassa vallitsi silloin melkein täysmykkä yksimielisyys juntan
kanssa siitä, mitä pitäisi tehdä ns. terroristeille. Jos et ollut
silloin samaa mieltä heidän kanssa, olit vihollisen, tai terroristien
puolella.

Näin varoitti noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin entinen
Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush, kun hän julisti sodan
muslimimaailmaa vastaan syyskuun 11 päivän 2001 jälkeen.

Vaikka tuntuu monesti, että palaisin tahtomattani niihin vaikeisiin
vuosiin Argentiinassa, palaan aina helposti Borgesin lauseeseen ja
väkivallan avulla, koska vihollisen on tarkoitettu olla epämääräinen.
Jos vihollinen on epämääräinen sota on myös loputon.

Totta, aseet ovat kehittyneet valtaavasti 1970- ja 1980-luvulta
puhumattakaan tiedostelutekniikasta, kuten NSA:n tietovuotaja Edward
Snowden paljasti viime vuonna. Toinen rohkea ihmisten vapauden
puolustaja on Bradley Manning, joka tuomittiin viime elokuussa 35
vuodeksi vankeuteen.

Nyt kenties ymmärrän, että se kultainen viisauden lehti josta
Horacio-setä haaveili ei ole muuta kun ne haamut jotka ovat seuranneet
ihmiskuntaa siitä lähtien kun ensimmäinen kädellinen laskeutui puusta
maahan. Se on se sama vihollinen joka on aina seurannut meitä. Se
vihollinen ei ole kuka muu kuin itsemme.

Jos haluamme ottaa oppia Argentiinan ja Yhdysvaltojen hirmuvuosista
sekä niitä vääryksiä mitä on tapahtumassa mm. Venäjällä ja Kiinassa,
yksi tärkeimmistä on se, että meidän sotamme oikeita ja kuviteltuja
vihollisia vastaan johtaa Pyrrhoksen voittoon.Sota voi joskus sokaista
meidät, koska voitto vihollista vastaan voi olla niin
menestyksellinen, että se antaa harhan tunnelman voittamattomuudesta.

Kun hypervaltio kuten Yhdysvallat tai hyperjuntta joka hallitsi
Argentiinaa vuosina 1976-1983 uskoivat että ovat voittamattomia,
silloin loppu alkoi. Miksi? Koska ne keinot ja valheet, jotta
Argentiinan sotilasjuntta käyttivät ja länsimaat käyttävät terrorismia
vastaan ovat niin kehnot, että lopulta suurimmaksi terroristiksi
muodostu valtio itse.