Haastattelussa suomalainen kirjailija ja ohjaaja, Saara Turunen

Miten päädyit työskentelemään kirjailijana ja dramaturgina?

Tiesin lapsesta asti, että halusin tehdä jotakin luovaa työkseni, työskennellä taiteen parissa. Kävin taidepainotteisen lukion ja minulla oli siellä hyvä kirjoittamisen opettaja. Lukion aikana ymmärsin, että halusin nimenomaan kirjoittaa enkä esimerkiksi näytellä. Opiskelin myöhemmin Teatterikorkeakoulussa ohjaamista ja dramaturgiaa ja luulisin, että juuri koulutuksen myötä vakiintui ajatus siitä, että haluaisin tehdä teatteria. Aloitin kirjojen kirjoittamisen myöhemmin, mutta olen iloinen siitä, että tällä hetkellä saan tehdä molempia, sekä teatteria, että proosakirjallisuutta.

 

 

Onko Suomessa helppoa ryhtyä taiteilijaksi?

Luulisin, että Suomessa koulutus on tärkein avain taiteilijana työskentelemiseen. Taidekouluihin on vaikea päästä, mutta uskoisin, että kun sellaiseen kerran pääsee niin tilaisuuksia kyllä tarjoutuu. Suomi on suhteellisen pieni maa ja monet ihmiset taidekentällä tuntevat toisensa. Valmistuttuani olen työskennellyt ajoittain ulkomailla mm. Espanjassa ja Saksassa. Noihin maihin verrattuna Suomessa taiteilijana työskenteleminen on helpompaa. Meillä on esimerkiksi hyvä apurahajärjestelmä, joka antaa mahdollisuuden keskittyä rauhassa taiteelliseen työhön.

 

 

Olet käyttänyt Buñuelin Vapauden aave –elokuvaa näytelmäsi Tavallisuuden aaveen pohjamateriaalina. Mitä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia näissä teoksissa on?

Buñuelin elokuvassa minua inspiroi erityisesti sen rakenne. Siis se, että on otsikko, jossa mainitaan tällainen suuri aihe kuin vapaus ja sitten on toisistaan irrallisia kohtauksia, jotka liittyvät jollakin tavalla nimessä mainittuun aiheeseen. Alkaessani kirjoittaa Tavallisuuden aavetta, tiesin, että halusin puhua tavallisuudesta. Annoin siis teokselleni Buñuelin elokuvaa mukailevan otsikon ja sitten lähdin kirjoittamaan kohtauksia. Yhtäläisyys Buñuelin elokuvaan liittyy siis pikemminkin teoksen nimeen ja rakenteeseen kuin sen sisältöön.

 

Ollako normaali, on filosofinen kysymys. Mitä normaalius sinulle tarkoittaa? Pitäisikö lapset kasvattaa normaaliuteen vain vapauteen? Miksi?

Ajattelen, että normaaliutta ei oikeastaan ole olemassa. Normaalius riippuu siitä kuka sen milloinkin pääsee määrittelemään. Meillä kaikilla on oma normaalimme. Sen takia ajattelenkin, että normaaliuden tavoitteleminen on ajan tuhlausta, eikä esimerkiksi lapsia tulisi kannustaa siihen. Normaalius on kuin kangastus, joka katoaa aina, kun ihminen luulee saavuttavansa sen. Elämän on annettava kukoistaa sen kaikissa väreissä ja muodoissa.

 

Toinen sinua kiinnostaneista teemoista on kauneus. Mikä elämässä on mielestäsi kaunista?

Hyvä kysymys, johon on vaikea vastata! Usein ajatellaan, että kauneus liittyy jollakin tavalla harmoniaan. Ajattelen kuitenkin, että kauneutta voi löytyä melkein mistä tahansa, myös elämän nurjalta puolelta, epäonnesta ja kurjuudesta.

 

Teoksissasi on huumoria. Koetko olevasi iloinen?

En osaa sanoa olenko ihmisenä mitenkään erityisen iloinen. Taiteellisessa töissäni jonkinlaisen keveyden tai ironian läsnäolo on minulle kuitenkin tärkeää. Koen onnistuneeni, jos joku lukija tai katsoja kertoo nauraneensa tai hykerreellensä teosteni äärellä. Uskon, että hankalia tai vaikeita asioita on helpompi vastaanottaa naurun kautta.

 

Nuoresta iästäsi huolimatta urasi on ollut huomattava, menestynyt ja palkittu. Ajatteletko, että olet ollut onnekas ja / tai oletko joutunut tekemään paljon töitä saavuttaaksesi kaiken sen? Olen tehnyt paljon töitä jokaisen teokseni eteen. Taiteen tekeminen on itselleni elämäntapa. En oikeastaan osaisi elää toisella tavalla. Olen tietysti iloinen siitä, että joku muukin on huomannut työni ja pitänyt niitä merkityksellisinä.

Samaan aikaan en oikein tiedä, mitä menestys merkitsee taiteilijan elämässä. Tottakai on mukava saada tunnustusta töistään, mutta aina kun ryhtyy tekemään uutta työtä, on aloitettava nollasta. Niin sanottu menestys ei auta taideteosten tekemisessä. Työ itsessään pysyy aina samana.

 

Oliko tämä ensimmäinen kerta kun vierailit Argentiinassa? Miten yleisö otti sinut vastaan ja mistä olet pitänyt täällä? Kyllä, tämä oli ensimmäinen matkani Argentiinaan. Buenos Aires vaikutti todella kiehtovalta. Kävin joka ilta teatterissa. Osallistuin myös runofestivaaleille ja kävin Ateneo-kirjakaupassa. Itselleni jäi kuva, että kulttuuria ja taidetta arvostetaan ja pidetään esillä. Tiesin jo valmiiksi, että Argentiinassa on kovatasoinen teatterielämä ja kiinnostavia ohjaajia. Siksi olin erityisen iloinen siitä, että Tavallisuuden aave tehtiin juuri Buenos Airesissa. Olin tyytyväinen myös esitykseen. Se oli erilainen kuin suomalainen versio, mutta omalla tavalla viehättävä ja hauska. Tuntuu, että näin vain murto-osan kaupungista. Pidin paljon myös sen arkkitehtuurista ja eräänlaisesta vanhasta ja nostalgisesta tunnelmasta, joka tuntui leijailevan kaupungin yllä. Argentiinalainen tapa puhua espanjaa on myös hyvin viehättävä. Haluan ehdottomasti joskus tulla takaisin.

 

Missä olet oppinut puhumaan niin hyvää espanjaa?

Opiskelin puolitoista vuotta barcelonalaisessa teatterikoulussa. Sen jälkeen Barcelonasta tuli toinen kotikaupunkini Euroopan eteläisellä laidalla. Käyn siellä edelleen paljon ja pidän yhteyttä ihmisiin. Näytelmiäni on esitetty Espanjassa ja olen itse myös ohjannut niitä sinne. Olen ylipäätään kiinnostunut Espanjan kielestä ja kulttuurista ja siksi yritän pitää kielitaitoa yllä myös silloin kun olen Suomessa.

 

Tanssitko tangoa?

Olen pahoillani, mutta valitettavasti en. En ole kovin hyvä tanssija. Mutta pidän kyllä argentiinalaisesta tangosta, se on todella kaunista ja melankolista yhtä aikaa. Ehkäpä jos vielä palaan Buenos Airesiin minun täytyy kokeilla!