Suomen Suurlähettiläs Jukka Siukosaari Haastattelu

1. Miksi halusitte tulla suurlähettilääksi Argentiinaan? Latinalaisen kulttuuriperimän maat sekä Euroopassa että Etelä-Amerikassa ovat kiinnostaneet minua kouluvuosistani lähtien. Ensimmäinen asemapaikkani diplomaattina oli Rooma, ja jo…



Historiaa

Fennia-lehdellä on jo pitkä historia Argentiinan suomalaisyhteisön tiedotusvälineenä. Fennia sai alkunsa vuonna 1995, kun ryhmä Buenos Airesin yliopistosta valmistuneita opettajia järjesti filosofiatyöpajan, jonka tavoitteena oli…


Ei tehdä tästä nyt numeroa!

Enrique Tessierin kirjoituksessa Supermaahanmuuttajista kuvataan suomalaisen maahanmuuttokeskustelun toista äänekästä ääripäätä. Suomalaiset maahanmuuttokriitikot, joihin lukeutuu myös joitain poliitikkoja, saavat paljon huomiota mediassa. Onneksi tämänkaltainen keskustelu on…


Professori Ricardo Maliandin (FT) haastattelu

1. Luuletteko, että maailmassamme on tilaa etiikalle?  Etologien mukaan etiikka sai alkunsa keinona kompensoida tekniikan syntyä seurannut etologinen epätasapaino, joka johtui lajinsisäiseen aggressioon liittyvästä sortovaistosta…



Haluamme vain supermaahanmuuttajia Suomeen

Aivan kuten Prinsessa Ruusunen, joka nukkui syvässä unessa ja odotti komean prinssin suudelmaa, Suomen maahanmuuttajavastaiset toivovat samanlaista kohtaloa kun puhutaan uusista ulkomaalaisesta asukkaista. Tavalliset ulkomaalaiset…


Suomen ääni

Vastarannalla kohoaa koivumetsä, sama joka peittää tällä puolella kaiken. Yritän säveltää. Olen onnekas: olen yhdessä harvoista jäljelle jääneistä saunoista, joka on rakennettu miltei järven ylle,…


Entisaikojen Joulut

Vastahan ollaan astumassa marraskuuhun kun seka Suomessa etta myos nailla leveysasteilla alkaa erikoinen ilmapiiri. Suomessa joka kaupungissa loistavat joulukatujen varikkaat valot ja kuuluu joulumusiikki. Taallapain…