Uusi Suomen suurlähettiläs Argentiinassa perheensä kanssa.

Teemu Turunen on uusi Suomen suurlähettiläs Argentiinassa. Turunen on ihmisoikeuksiin erikoistunut lakimies. Hän opiskeli Turun yliopistossa ja jatkoi opintojaan Espanjassa kansainvälisen oikeuden ja juridisen sosiologian maisteriohjelmassa erikoistuen konfliktien ratkaisuun. 42-vuotias Turunen on Suomen ulkoministeriön nuorin suurlähettiläs ja Argentiina on hänelle ensimmäinen maa suurlähettilään roolissa. Ulkomaan kokemusta hänellä on monista maista. Hän on ollut harjoittelijana Caracasissa, Venezuelassa (2000) ja edustustoista hänellä on kokemusta Damaskoksesta (2002), Madridista (2003) ja Pekingistä (2007-2009). Vuodesta 2009 vuoteen 2016 hän toimi ministeriön kansalaispalveluiden konsuliasioiden yksikön päällikkönä Suomessa.

 

Mitä työhösi konsuliasioiden yksikön päällikkönä kuului?
Pääasiassa yritämme auttaa suomalaisia ulkomailla. Yksi monimutkainen tapaus oli Jemenissä kidnapattu suomalaispariskunta, joka saatiin vapautettua kiitos konsulaatin yhteistyön. Konsulaatti tekee myös terrori-iskuja ehkäisevää työtä sekä toimii luonnonkatastrofitilanteissa, esimerkiksi tsunamien, tulvien tai maanjäristysten sattuessa. Konsulaatti toimii myös ääritilanteissa, kuten lasten kidnappauksissa tai kuolemanrangaistustapauksissa niissä maissa joissa se on olemassa. Oli todella mielenkiintoista olla tässä roolissa, koska siinä voi auttaa ihmisiä. Siellä toimitaan hiljaisemmalla tasolla vältellen julkaisua medioissa, jotta konfliktien ratkaisuihin päästäisiin tehokkaammin.

 

Miten päädyit Argentiinaan?
Pyysin tuloa tänne, Argentiina oli ensimmäisenä listallani. Olen tosi tyytyväinen, että olen täällä ja voin lisätä yhteistyötä maidemme välillä. Tämän hetken muutos on tosi positiivinen tätä ajatellen. Edeltäjälläni ei ollut yhtään ministerivierailuja nelivuotisen kautensa aikana, mutta nyt Keskusta-puolueen pääministeri Juha Sipilä, insinööri ja yritysjohtaja, on saapumassa viralliselle vierailulle Argentiinaan. Hän tulee joidenkin yritysten edustajien kanssa ja käsiteltävät aiheet liittyvät muun muassa teknologiapalveluihin, telekommunikaatioon, uusiutuviin energiamuotoihin ja koulutukseen. Muutamia viikkoja sitten koulutusministeri Esteban Bullrich oli Suomessa vierailulla ja tutustumassa koulujen toimintaan ja opettajien koulutukseen. Suomessa kaikki koulut ovat julkisia ja erinomaisia. On tärkeää tuoda esiin, että hyvän koulutuspohjan puuttuessa on paljon vaikeampaa ratkaista muita ongelmia. Siksi on parempi kohdata koulutukseen liittyvät haasteet ja parantaa sitä ennen kuin kansalaisten elämä huononee koulutuksen puuttuessa. Sarmiento sanoi viitatessaan koulutukseen: “ Jos heillä ei ole sitä, he eivät osaa pyytää sitä”.

 

Mikä on ensivaikutelmasi Argentiinasta ja argentiinalaisista?
Erittäin hyvä, erittäin positiivinen. Olen tosi tyytyväinen, että edustan Suomea täällä.

 

Mitä yhteistyötä Suomen ja Argentiinan välillä voisi olla?
Ensiksi Suomi voi tehdä yhteistyötä koulutukseen liittyvissä aiheissa, kuten sanottu, näyttämällä miten asiat on tehty siellä. Lasten ja nuorten koulutus paremman tulevaisuuden rakentamiseksi on olennainen aihe joka maalle. Toiseksi Suomella on annettavaa infrastruktuuriin, uusiin teknologioihin ja luonnonsuojeluun liittyen.

 

Mitkä ovat mielestäsi Argentiinan ja Suomen tärkeimmät vienti- ja tuontituotteet?
Suomi vie Argentiinaan paperiteollisuustuotteita: koneita ja laatuteknologiaa. Argentiina vie Suomeen pääasiassa maataloustuotteita ja erityisesti viiniä, joka on erittäin arvostettu maassamme.

 

Entä mitä mahdollisuuksia on tulevaisuudessa?
Pitää yllä ja parantaa yhteistyötä. Toisaalta Argentiina on erittäin kiinnostunut olla avoinna maailmalle ja kohdata vastaantulevat ongelmat. Suomi on esimerkiksi vastaanottanut syyrialaisia maahanmuuttajia ja Argentiina on myös vastaanottamassa syyrialaisia. Teemme töitä yhdessä kansainvälisessä yhteistyössä meitä kaikkia koskevien tämänhetkisten haasteiden parissa.

 

presentacion-de-cartas-credenciales

Miten suurlähetystö aikoo juhlia 100-vuotista Suomea Argentiinassa?
Meillä on suurlähetystössä suunnittelu käynnissä, mutta rohkaisemme suomalaista yhteisöä Argentiinassa esittelemään projekteja juhlavuodelle. Olemme avoimia kuulemaan ehdotuksia, koska haluamme tehdä tämän yhdessä. Itse asiassa satavuotisteemana on “kaikki yhdessä”. Muutamia ehdotuksia kiinnostavista aiheista ovat esimerkiksi millaisen tulevaisuuden haluamme, koulutus, koulu, ympäristö jne. Syvin aikomuksemme on ajatella mitä voimme tehdä tänään jättääksemme paremman maailman heille, jotka tulevat meidän jälkeemme. Kuudes joulukuuta 2017 suurlähetystö järjestää juhlan Suomen itsenäisyyspäivänä.

 

Mitä yhteistyötä teette Madridin instituutin kanssa? Entä vanhan Suomen Merimieskirkon kanssa?
Madridin instituutin edustaja Argentiinassa, Jali Wahlsten, jakaa kanssamme toimiston suurlähetystössä. Meillä on suunnitteilla hänen kanssaan tuoda joitain artisteja ja kirjailijoita ensi vuonna. Kaikki on vielä työn alla. Vanha Suomen Merimieskirkko tarvitsee joitain lupia julkisiin kokoontumisiin ja joitain korjauksia, mutta olemme yhteistyössä näissä asioissa.

 

Millainen perhe sinulla on? Onko sinulla lapsia?
Olen naimisissa ja minulla on 6- ja 8-vuotiaat tyttäret, Lumi ja Liina. Vaimoni nimi on Lotta. Hän on ekonomi. Hän oli vaihto-opiskelijana Erasmus-ohjelmassa Espanjassa. Kun tapasin hänet Turussa, valloitin hänet puhumalla espanjaa.

 

Oletko kokeillut tanssia tangoa? Oletko maistanut Argentiinan lihaa ja viinejä? Mitä pidit niistä?
En ole tanssinut tangoa, mutta se on listallani. Pidän jalkapallosta. Itse asiassa olin ministeriön jalkapallojoukkueen kapteeni ja pelasin myös kakkosdivisioonassa monta vuotta. Ja totta kai pidän sekä argentiinalaisesta lihasta että viinistä. Ne ovat todella hyviä täällä.

 

Mitä ajattelet Euroopan tilanteesta ja pakolaistilanteesta?
Kiinassa sanotaan, että haaste on mahdollisuus. Luulen, että Eurooppa tekee sen mitä pystyy kriisitilanteissa ylipäätään ja erityisesti niissä konflikteissa, jotka pakottavat ihmisiä lähtemään maastaan. On kyse maahanmuuttajien vastaanottamisesta ja työskentelystä heidän sopeutumisensa eteen. Meidän kaikkien täytyy jatkaa yhteistyötä. Juho Paasikivi, meidän suomalainen poliitikko ja Suomen seitsemäs presidentti, sanoi: “Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”. Täytyy toimia viisaasti maailmassa ilmenevien konfliktien ratkaisemiseksi.

Suurlähettiläs Teemu kertoi meille, että noin 12-vuotiaana lapsena hänen unelmansa oli olla Suomen suurlähettiläs. Hänen unelmansa on nyt toteutumassa Argentiinassa.

Fennia kiittää suurlähettiläs Teemu Turusta haastattelusta.

Käännös: Elina Vuorila

By admin